Haku palautti 620 tulosta
Toimintamallin avulla valmennetaan, työllistetään ja tuetaan nuoria aikuisia lastensuojelun kokemusasiantuntijoita heidän toimiessaan Auta Lasta ry:n Veturointi-toiminnan eri tehtävissä.
ItseNaiset-toiminta tukee Suomeen muuttaneita, erityisesti pitkään työelämän ulkopuolella olleita naisia, jotka ovat siirtymässä kotoa kohti opintoja tai työelämää.
Veturointi-toiminnan kokemusasiantuntijuuteen perustuvalla kehittämis- ja vaikuttamistoiminnalla vahvistetaan kokemusasiantuntijoiden ja nuorten osallisuutta lastensuojelun
Rikosseuraamusalan ammattilaisen ja rikollisuudesta irtaantuneen koulutetun kokemusasiantuntijan työparimalli, jolla vastataan rikostaustaisten asiakkaiden erityistarpeisiin erilaisissa toimintaymp
Etsivä kulttuurityö on yhteiskehitettävä toimintamalli.
Arkeen Voimaa -ryhmä on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat lisätä omaa hyvinvointia ja arjessa jaksamista.
Paras luonnostaan - sloganissa kiteytyy Rautavaaran vahvuus niin olosuhteiden kuin uuden asenteenkin osalta.
DKT-toimintamallissa yksilöterapia tulee erikoistasolta ja ryhmänohjaus perustasolta. Ammattilaiset muodostavat yhdessä konsultaatiotiimin, tarjoten palvelun yhdessä asiakkaalle.
Toimintamalli on tarkoitettu yli 70v ikäihmisille, jotka eivät ole säännöllisten palveluiden piirissä.
Perhekeskuksen ohjaus ja neuvonta on matalan kynnyksen palvelu, josta lapset, nuoret ja perheet saavat varhaista ja ennaltaehkäisevää tukea arkeen yhdellä yhteydenotolla.