Muistisairaudet
Toiminnalla tuetaan paikallisten muistiyhdistysten vapaaehtoistoimijoita sekä heidän ohjaamiensa ryhmien toimintaa.
Alkavaa muistisairautta sairastaville henkilöille suunnattu liikuntaryhmä, jossa harjoitetaan tasapainoa ja lihasvoimaa kuntosalivälineitä hyödyntäen. Sosiaali-, terveys- tai liikunta-alan ammatti
Hankkeessa kehitetään uusia menetelmiä iäkkäiden ihmisten ja erityisesti muistisairautta sairastavien ja heidän läheistensä mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen ja toimintakyvyn tukemiseen sairauden
Osallistava musiikillinen ryhmämenetelmä muistisairauteen sairastuneille ihmisille. Menetelmän keskeinen ajatus on luoda uutta yhdessä muistisairaiden kanssa, ei heille jonkun toisen toimesta.
Lisätään osallistujien voimavaroja omaehtoiseen aivoterveydestä huolehtimiseen kognitiivisen harjoittelun ja elintapaohjauksen keinoin. Kokoontumiset kerran viikossa, 12 viikon ajan.
Muistin eväät on hyödyksi, kun kotihoidon ammattilainen arvioi muistisairaan ravitsemusta ja sen vaikutusta toimintakykyyn.
Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen kehittämistoiminnassa luodaan ja sovelletaan toimintamalleja ja toimintatapoja, joiden avulla muistisairautta sairastavat ihmiset ja heidän läheisensä voisivat e
VSSK Muistiluotsi ylläpitää MuHVi-verkostoja, joiden tarkoituksena on edistää muistiasiakkaan omannäköistä elämää ja hoitoa. Verkostoissa jaetaan tutkittua muistitietoa, kehitetään muistisairaiden
PROMuisti-verkostot ovat maakunnallisia VSSK Muistiluotsin ylläpitämiä muistityön ammattilaisverkostoja, joiden tarkoituksena on ammatillisen osaamisen ja yhteistyön vahvistaminen sekä ajankohtaise
Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi tarjosi vaikuttamistapaamisia alueensa vammais- ja/tai vanhusneuvostoille vuosien 2018-2019 aikana. Sisältöinä oli mm.