Hamina tavoitteli kampanjallaan tunnettuutta sekä erityisesti aktiivisia ja arjen luksusta arvostavia senioreita uusiksi kuntalaisiksi.
Ammattilaiselle tarkoitettu osteoporoosin hoitoketju. Kuvaa sisäistä prosessia potilaan osteoporoosin selvittelystä jatkohoitoon.
Lemin kunta tarvitsi kipeästi aloittaessani täällä maaliskuussa 2021 nostoa. Lemi tarvitsi tulla nähdyksi ja kuulluksi, jotta meilläkin osataan ja meilläkin on hyvä elää ja yrittää.
Likellä®-kerhot ovat alueen asukkaiden luomia kohtaamispaikkoja lähelle ikäihmisten koteja. Kerhoissa yhteinen tekeminen perustuu osallistujien omiin kiinnostuksiin, voimavaroihin ja kykyihin.
Mystinen, yllättävä, yhteisöllinen. Riihimäen uuden brändin lanseeraus ravisteli pölyisiä kaavoja ja jalkautti brändin kirjaimellisesti kaupunkilaisten keskuuteen.
Hyvinvointilähete-toimintamallin avulla tuetaan sodankyläläisten hyvinvointia ja vahvistetaan resilienssiä erilaisissa tarpeissa yhteisöllisin keinoin.
KOHTI-hankkeen alkuvaiheessa tehtiin pilottien suunnittelujen tueksi teknologiainnovaatioselvitys olemassa olevista teknologiainnovaatioista.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle kuvattiin eri toimijoita yhdistävä malli, kuinka teknologiapalveluja voidaan hyödyntää eri palvelun tasoilla ikäihmisen arjessa.
RAI- arviointijärjestelmän käyttöönotto ikäihmisten kotihoidossa sekä asumispalveluissa.
Toimintamallin avulla sujuvoitetaan asiakkaan palveluprosessia heti ensikontaktista lähtien.