Ennaltaehkäisy
Kokeilu on osa Tulevaisuuden sote-keskus-ohjelmaa.
Rakennetaan suunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelukonseptin alueelliselle kehittämistyölle.
Toimintamalli puolison asiakkuudesta neuvolassa.
Puoliso tulee hoitoprosessin aikana systemaattisesti huomioiduksi parin yhteisillä käynneillä äitiysneuvolassa.
Matalan kynnyksen sosiaalipalvelu neuvolapalveluiden yhteydessä.
Mallin avulla tuetaan alaikäisten mielentarveyspalvelujen saatavuutta, saavutettavuutta, oikea-aikaisuutta ja jatkuvuutta kustannustehokkaalla tavalla vahvistamalla perustason mielenterveyspalveluj
Suun terveydenhuollon Huolitiimi on systeemisen monialaisen tuen tarpeen tunnistamisen, yhteistyön sekä vahvan omahoidon tuen malli
Toimintamallissa asukkaasta kasvaa oman kokemustiedon pohjalta vertaisiaan auttava yhteisöneuvoja. Tämä edellyttää osaamisen tunnistamista sekä osaamisen kasvun ja voimaantumisen tukemista.
Hoitoketjun tavoitteena on matalaenergisen murtuman (=mem) saaneen potilaan uusien murtumien ehkäisy.
Elintapojen pysyvään muutokseen tähtäävä aikuisten jatkuva ryhmä, joka tapaa viikoittain jumpan merkeissä. Lisäksi ryhmäläiset toimivat Verkkopuntari-alustalla.
Raskauden ehkäisyn palvelupolku on palvelu jo itsessään.