Osallisuus
Malli erityislasten parissa työskenteleville ammattilaisille vanhemman syrjäytymisvaaran tunnistamiseen ja voimavaroja tukevien palveluiden pariin ohjaamiseen.
Malli erityislapsen vanhemman hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi.
Osallisuussalkun avulla voi tarkastella organisaation tai yksikön osallisuuden edistämisen tapoja tieto-, suunnittelu-, päätöksenteko-, ja toimitaosallisuuden näkökulmista sekä huomata kehittämisko
Vertaistukihenkilötoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa valmennetut riippuvuudesta toipuneet tai läheiskokemuksen omaavat henkilöt toimivat tukihenkilöinä hoitosuhteessa olevalle, riippuvuutta sa
Helsingin kaupunkistrategiassa (2021-2025) yhdenvertaista kaupunkia kehitetään myös panostamalla muistiystävällisyyteen.
Ystävätoiminnassa koulutetut vapaaehtoiset vierailevat heille valitun ikäihmisen luona. Toimintaa ohjaavat ikäihmisen omat toiveet toiminnasta.
Monet tekijät vaikuttavat digiosallisuuden toteutumiseen ja tämä toimintamalli pyrkii esittelemään konkreettisia ratkaisuja sote-ammattilaisten ja alan opiskelijoiden käyttöön työllistymisen ja dig
Minun maailmani näyttelykonseptissa korualan ammattilaiset työstävät tarinasta yhteistyössä vähemmistön edustajan/tarinan jakajan kanssa koruja.
Asiakkaiden osallistaminen palvelujen kehittämiseen vaihtelee hyvinvointialueittain, kirjoittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella erityisasiantuntijana työskentelevä Sari Ojamo
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen suun terveydenhuollon palvelualueella haluttiin osallistaa henkilöstöä prosessien kehittämiseen.