Osallisuus
IPS -toimintamallilla edistetään mielenterveyden häiriöihin sairastuneiden henkilöiden työmarkkinoille pääsyä, paluuta ja siellä pysymistä.
Ammattitaiteilijoiden vetämillä taideklubeilla pyritään edistämään ikäihmisten toimintakykyä ja osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin.
Yksi tapa lisätä ihmisten osallisuutta on osallistaa heitä erilaisiin päätöksenteko- ja vaikuttamisprosesseihin.
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämistä Kittilässä valtakunnallisen perhekeskustoimintamallin mukaisesti, Lapin Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen tukemana.
Asiakastyötä tekevä ammattilainen, välillä kannattaa poiketa tavallisesta!
Verkkosivulta löydät työkaluja kunnissa ja alueilla tehtävän osallisuusohjelman tekoon sekä osallisuustyön koordinointiin ja johtamiseen.
Osallistujat kirjoittavat tekstejä ja ottavat valokuvia, jotka yhdistetään julkaisuiksi sosiaaliseen mediaan, lehteen tai muuhun tarkoitukseen.
Teemapäivillä alueen romanit ja paikallisten romaniyhdistyksen edustajat käsittelevät yhdessä hyvinvointiin, osallisuuteen ja koulutukseen liittyviä tarpeellisiksi koettuja asioita.
Malli kannustaa osallistumaan taiteeseen ja kulttuuriin vähintään 100 minuuttia viikossa.
Sosiaalinen raportointi on yksi rakenteellisen sosiaalityön menetelmä. Toimintamallissa asiakkaat osallistuvat sosiaalisen raportoinnin tuottamiseen.