Opintopiirien tavoitteena oli tarjota matalan kynnyksen yhteisöllistä tukea opintojen etenemiseksi kesän 2020 aikana.

Opintopiirejä toteutettiin 12 kertaa kesä-heinä-elokuun aikana tiistaisin klo 12-14, kerran kuukaudessa myös englanniksi.

icon/chevron-down Created with Sketch. Perustiedot

Toimintamallin nimi
Kesän opintopiirit
Toimintamallin lyhyt kuvaus

Opintopiirien tavoitteena oli tarjota matalan kynnyksen yhteisöllistä tukea opintojen etenemiseksi kesän 2020 aikana.

Opintopiirejä toteutettiin 12 kertaa kesä-heinä-elokuun aikana tiistaisin klo 12-14, kerran kuukaudessa myös englanniksi.

Toteutuspaikka
POKAn Discord -palvelin
Paikkakunta, maakunta tai hyvinvointialue
Joensuu
Toimintamallin rahoittaja
Euroopan Sosiaalirahasto (ESR)

Tekijä

Aino Pesonen

Luotu

09.06.2020

Viimeksi muokattu

04.10.2021
Ratkaisun perusidea **

Opintopiiri-toimintaa etäyhteydellä, toteutettuna Discord alustalla.

Opintopiirien sisältö koostui yhteisestä ohjatusta alusta, jonka jälkeen opiskelijat saivat itse toivoa, mitä päivän opintopiirissa on teemana. Toiveita hyödynnettiin myös tulevien opintopiirien toiminnan sisällön suunnitteluun.

 

Opintopiirin tavoitteena oli tarjota vertaistukea opintojen suoritukseen myös kesän ajalle.

Opintopiiriin tavoitteena oli myös tarjota apua ja vinkkeja mm.

  • kuinka aikatauluttaa esimerkiksi kesäkurssien tekemistä
  • opinnäytetyöprosessin etenemiseen liittyviä hyviä välietappeja, kuten luetuttaa tekstiä jollain muulla
  • näkökulmien ja ideoiden jakamista toisille aiheisiin/teemoihin liittyen
  • tenttiin lukiessa voi keksiä yhdessä muistisääntöjä ym.
  • motivaattori aloittaa tekemään kouluun liittyviä tehtäviä

Jokaisen opintopiirin alussa osallistujilla oli mahdollisuus asettaa itselleen henkilökohtainen tavoite opintopiirin ajaksi, esimerkiksi saada jokin tehtävä alkuun tai kerrata joku tietty alue tenttiä varten.

Toimintaympäristö **

Opintopiirit toteutettiin POKAn Discord palvelimen puhekanavalla. Digitaalisen alustan käyttö mahdollisti poikkeusaikana opintoja tukevan etänä järjestetyn toiminnan toteuttamisen.  Etäyhteys mahdollisti opiskelijoiden osallistumisen eri puolilta Suomea kesän aikana.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Kohderyhmänä oli Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijat. Toiminnalla haluttiin tavoittaa kaikki opiskelijat, sekä erityisesti opiskelijat, joilla oli ollut kevään 2020 poikkeusolojen alkamisen jälkeen syntyneitä haasteita opintojen etenemisessä. Toiminta oli kaikille Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoille avointa ja sitä tarjottiin sekä suomeksi että englanniksi.

Opintopiiriin osallistuneita opiskelijoita osallistettiin toiminnan suunnitteluun. Opiskelijoiden toiveet seuraavien opintopiirien sisällölle hyödynnettiin toiminnan sisällön suunnittelussa.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Kesällä toteutettava opintopiiritoiminta vaatii työntekijäresursseja opintopiirien suunnitteluun sekä konkreettiseen toteuttamiseen.

Opintopiiritoimintaa on erittäin hyvä mahdollisuus laajentaa myös ympärivuotiseksi toiminnaksi.

Opiskelijoiden omista tarpeista lähtevä opintopiiritoiminta on kaikkein hedelmällisintä. Opiskelijakunnan organisoimilla opintopiireillä voidaan vastata joko alakohtaisesti tai laajemmin opintoalat ylittäviin tarpeisiin.

Opintopiiritoiminta on mahdollista toteuttaa läsnä- tai etätoimintana.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Tarve yleisille sekä ala- tai opintokohtaisille opintopiireille on kasvanut. 

Itse opintopiirien sisältö muokkautui kunkin opintopiirin osallistujien mukaan. 

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Toiminnan säännöllisyys auttaa sitouttamaan osallistujia mukaan. Joustavuus toiminnan sisällössä luo mahdollisuuden vastata osallistujien muuttuviin tarpeisiin.

Kansikuva
Opintopiirit POKAn Discordissa

Kehittämisen vaihe

icon/launch Created with Sketch. Valmis

Kohderyhmä