Perhetyön porrasteisuus ja asiakassegmentointi perhesosiaalityössä
Perhetyö on sosiaalihuoltolain mukainen, hyvin laajasti ja eri sisältöisesti toteutettu palvelu. Osana palveluiden yhdenmukaistamista nähtiin tarpeelliseksi kuvata tarkemmin perhetyötä porrasteisena palveluna.
Perustiedot
Toimintamallin nimi
Perhetyö on sosiaalihuoltolain mukainen, hyvin laajasti ja eri sisältöisesti toteutettu palvelu. Osana palveluiden yhdenmukaistamista nähtiin tarpeelliseksi kuvata tarkemmin perhetyötä porrasteisena palveluna.
Toimintamallin kuvaus
Perhetyön kuvaaminen (1) perheen itse tunnistamien haasteiden vaikeutumista ennaltaehkäisevänä, varahaisemman tuen palveluna ja (2) sosiaalihuoltolain mukaisen erityisen tuen tarpeessa oleville asiakkaille kohdentuvana korjaavana muutostyönä.
Perhetyön asiakassegmenttien kuvaaminen.
Perhetyö on palveluna sekä myös sitä toteuttavaa henkilöstöä koskevien pätevyys- ja koulutusvaatimusten osalta hyvin moneen taipuva palvelu. Tämän vuoksi sen järjestäminen ja toteuttaminen on ollut kirjavaa ja vertailukelpoista tietoa palvelun oikeasta kohdentumisesta ja vaikuttavuudesta on ollut haastavaa tuottaa. Perhetyöllä on saatettu paikata jonkun muun palvelun, esim. neuvolan, oppilashuollon tai mielenterveyspalveluiden resursointi ja –saatavuushaasteita. Perheiden yksinäisyys, lapsiperheköyhyys ja ylisukupolviset sosiaaliset haasteet lisäävät vanhemmuuden tuen ja perhetyön tarvetta.
Kohderyhmä on laaja ja yksi toimintamallin tavoitteista onkin kuvata tarkemmin erilaisista perhetyön muodoista hyötyviä asiakasryhmiä, sekä näitä perhetyön muotoja itsessään. Perhetyötä tehdään tavallisimmin 0-17 vuotiaiden lasten perheiden kanssa, mutta sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna se voisi olla sopiva palvelu myös aikuisten perheenjäsenten suhteiden tukemiseksi. Tämän palveluiden yhdenmukaistamiseen liittyvän työn kohderyhmänä ovat erityisesti perhesosiaalityön asiakkaat ennaltaehkäisevää tukea tarvitsevista hyvin paljon palveluita tarvitseviin lastensuojelun yhdyspinnassa autettaviin asiakkaisiin.
Toimintamallin juurruttaminen vaatii erityisesti lähiesihenkilöiden osallistamista ja tiedottamista heidän kauttaan tiimeille. Erityisesti arvioivaa työtä tekevän henkilöstön tulisi tuntea hyvin palvelukuvaus ja tunnistaa ne asiakasryhmät, joilla voidaan tarjota varhaisen tuen vaiheen palveluita kevyen arvioinnin jälkeen ja ohessa. Jatkossa sosiaalihuollossa palvelupolkujen ja –prosessien kuvaaminen asiakassegmenttien pohjalta samalla ajatuksella voi tukea sosiaalihuollon palveluiden kehittämistä vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Lisätä vaikuttavuutta ja mahdollistaa henkilökunnan osaamisen kehittämistä.
Nykytilanteessa erityisen tuen perhetyötä selkeästi enemmän tarpeita omaavan asiakasryhmän tarpeisiin suunniteltuna palveluna on tehty vasta rajallisella alueella Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sisällä. Tarkoituksena on toimintamallin myötä laajentaa ajattelua palvelun porrasteisuudesta koko alueelle. Palvelun järjestäminen on siellä missä siitä on kokemusta, koettu hyväksi ja tulokselliseksi tavaksi tehdä työtä.