Ulkonaoppimista kaupunkiviljellen yhdessä lähiyhteisöjen kanssa kiertotalousperiaatteella varhaiskasvatuksessa

Upseerin päiväkodissa Korialla on tehty pitkäjänteistä ympäristökasvatustyötä, jonka tavoitteena on kestäviin elämäntapoihin kasvava, tulevaisuudentaitoja oppiva, osallistuva, onnellinen ja hyvinvoiva lapsi. Toimintamallimme on saanut kolme valtakunnallista tunnustusta.

icon/chevron-down Created with Sketch. Perustiedot

Toimintamallin nimi
Ulkonaoppimista kaupunkiviljellen yhdessä lähiyhteisöjen kanssa kiertotalousperiaatteella varhaiskasvatuksessa
Toimintamallin lyhyt kuvaus

Upseerin päiväkodissa Korialla on tehty pitkäjänteistä ympäristökasvatustyötä, jonka tavoitteena on kestäviin elämäntapoihin kasvava, tulevaisuudentaitoja oppiva, osallistuva, onnellinen ja hyvinvoiva lapsi. Toimintamallimme on saanut kolme valtakunnallista tunnustusta.

Toteutuspaikka
Kouvolan kaupunki Upseerin päiväkoti
Paikkakunta, maakunta tai hyvinvointialue
Kouvola
Toimintamallin rahoittaja
Kunta
Muu rahoittaja
Liitteet ja linkit
Kuva
Links from subject
Kuvateksti
Linkkejä toimintaamme tutustumiseen

Tekijä

Kati Laaksonen

Luotu

22.11.2021

Viimeksi muokattu

28.11.2021
Kansikuva
Sunflower

Kehittämisen vaihe

icon/bulb Created with Sketch. Kehitteillä