Yksi meistä- hanke, yksinäisyyden vähentäminen monitoimijaisella yhteistyöllä
Vuokra-asunnoissa asuvien ihmisten yksinäisyyden vähentäminen monitoimijaisella yhteistyöllä kokeilemalla ja arvioimalla aiemmin hyväksi havaittuja keinoja yksinäisyyden lievittämiseen ja kehittämällä uusia.
Toimintamallin nimi
Vuokra-asunnoissa asuvien ihmisten yksinäisyyden vähentäminen monitoimijaisella yhteistyöllä kokeilemalla ja arvioimalla aiemmin hyväksi havaittuja keinoja yksinäisyyden lievittämiseen ja kehittämällä uusia.
Yksinäisyyden on havaittu aiheuttavan vakavia terveyshaittoja, jotka näkyvät muun muassa palvelujen suurena käyttönä ja heikentyneenä työkykynä. Yksinäisyyden tai tarpeettomuuden kokemukset saattavat passivoittaa ihmisen ja muut asiat jäävät hoitamatta.
Yksinäisyyden kokemuksia voidaan myös yrittää lääkitä itse päihteiden käytöllä tai muilla itseä vahingoittavilla tavoilla. Kerrannaisvaikutukset saattavat siis olla merkittäviä.
Tämän vuoksi on tärkeää, että eri sosiaali- ja terveysalan toimijat tunnistavat yksinäisyyden ja ottavat sen puheeksi. Yksinäisyyden puheeksiotto on työntekijöiden velvollisuus ja samalla myös asiakkaiden oikeus. Asiakkailla on oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.
Puheeksiottoa ja yksinäisyydestä käytävää keskustelua varten Yksi meistä -hankkeessa on luotu puheeksioton työkalu. Se tukee hankkeen tavoitetta, että yksinäisyys vähenisi. Kysely on alunperin julkaistu 1978 ja sitä on tarkistettu vuosien varrella monia kertoja (UCLA-Loneliness scale). Suomeen sen on tuonut ja väitöskirjassaan validioinut Yksinäisyystutkija Niina Junttila, joka on ollut mukana laatimassa puheeksioton lomaketta.
Yksinäisyyden tunnistaminen mahdollistaa sen, että voimme toimia aktiivisesti yksinäisyyttä vastaan ja etsiä ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseen.
Suuri osa suomalaisista kokee elämänlaatunsa hyväksi ja Suomi pärjää kansainvälisissä vertailuissa onnellisuudesta ja elämään tyytyväisyydestä. Maakohtaiset vertailut eivät kuitenkaan aina paljasta Suomen eri väestöryhmien välisiä terveyden ja hyvinvoinnin eroja. Yksi näistä eroista liittyy
ihmisten kokemaan yksinäisyyteen. Yksinäisyyttä on tutkittu viime vuosina enemmän ja teema on noussut myös laajemmin yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun. Itä-Suomen yliopistossa vuosina 2015—2017 toteutetun Suomalaisten yksinäisyys -hankkeen lukuisat tutkijat ja journalistit nostivat teemaa ja pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa oli kaksi aiheeseen liittynyttä kirjausta: ”Käynnistetään kansallinen mielenterveyttä edistävä ja yksinäisyyden ehkäisyyn tähtäävä
ohjelma” ja ”Tehdään selvitys yksinelävien asemasta yhteiskunnassa” (valtioneuvoston kanslia 2015, 21). Yksinäisyyden tunnistaminen yhteiskuntapoliittiseksi teemaksi yksilöllisen tragedian sijaan mahdollistaa ja velvoittaa yhteiskunnan eri toimijoiden aktiivista toimintaa yksinäisyyttä vastaan. Yksinäisyys ei ole yksilön ominaisuus, vaan yksinäisyyttä syntyy suhteessa muuhun yhteiskuntaan ja sen jakoihin. Yksinäisyys voi olla itse valittua yksinoloa (solitude), sosiaalista eristymistä ja sosiaalisten suhteiden vähäisyyttä (isolation) tai vastentahtoisesti koettu (emotionaalinen ja sosiaalinen) tila (loneliness). Näistä sosiaalisten suhteiden kautta määrittyvä yksinäisyys on objektiivista ja ihmisten itsensä kokema yksinäisyys subjektiivista yksinäisyyttä. (Saari 2016, 14-15.) Vaikka yksinäisyyttä voi käytännössä kokea kuka tahansa, yksinäisyys on vahvasti yhteydessä huono-osaisuuteen ja sen kasautumiseen (mt. 313). Yksinäisten jääminen sivuun sosiaalisista verkostoista ja yhteisöistä tarkoittaa usein myös eriarvoisuuden kasvua näiden ihmisten jäädessä sosiaalisissa verkostoissa leviävän tiedon ulkopuolelle. (Mm. Saari 2016, 303.) Yksinäisyyttä kokevien osallistuminen yhteisölliseen toimintaan on muita vähäisempää, eikä
ulkoa annetun yhteisöllisyyden tarjoaminen aina ole keino yksinäisyyden vähentämiseen (mm. Saari 2016, 303). Yksinäisyyden on havaittu aiheuttavan myös monia vakavia terveyshaittoja, jotka näkyvät mm palvelujen suurena käyttönä ja heikentyneenä työkykynä. Yksinäisyys heikentää suomalaisten hyvinvointia ja terveyttä voimakkaammin, kuin mikään muu tuntemamme yksittäinen tekijä (Saari 2016). THl:n alueellisen terveys – ja hyvinvointitutkimuksen mukaan itsensä yksinäiseksi kokevista 70% on kärsinyt vuoden sisällä masennuksesta ja heistä peräti joka neljännellä on ollut itsemurha-ajatuksia tänä aikana. Siinä missä kansalaisjärjestöillä on paikkansa yksinäisyyden lievittämisessä ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus esimerkiksi ihmisten yhteen tuomisessa harrastusten ja muun ajanvieton sekä vertaistuen tiimoilta, myös vuokra-asuntojen tarjoajilla on erilaisten yhteisöllisten tilojen, asukastoiminnan ja esimerkiksi yhteisestä
elinympäristöstä huolehtimisen kautta mahdollisuus tavoittaa asukkaitaan ja vähentää yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä voidaan vähentää niin rakenteellisilla ratkaisuilla tilojen suunnittelussa kuin yhteisen tekemisen suunnittelulla. Vuokranantajan näkökulmasta yksinäisyyden vähentäminen voi liittyä yhtäältä ryhmäidentiteettien vahvistamiseen joissain tietyissä taloyhtiöissä, taloissa tai laajemmin asuinalueilla erilaisen yhteistoiminnan kautta. Toisaalta yksinäisyyden vähentämistä voi tarkastella esimerkiksi kustannusnäkökulmasta: vuokralaisen hyvinvointi on yhteydessä taloudelliseen toimeentuloon ja hyvinvoinnin tukeminen voidaan nähdä paitsi inhimillisenä, myös kustannussäästöihin tähtäävänä toimintana.
Koronarajoitukset ovat niin ikään lisänneet niiden ihmisten yksinäisyyttä joiden sosiaalisetverkostot ovat olleet pieniä. Kun toimipisteitä on suljettu ja kontakteja muihin ihmisiin on pyritty välttämään, niin vähäisetkin ihmiskontaktit ovat jääneet pois päivien ohjelmasta. Yksinäisyys on näkynyt palveluissa siten, että yksinäisyyttä tuodaan esille erilaisissa puhelinpalveluissa joiden päätehtävänä ykninäisyyteen puuttuminen ei ole.
Yksinäisyyden tunnistaminen näyttää olevan hankalaa niin yksinäisten itsensä kun myös toimijoiden keskuudessa. Yksinäiset eivät välttämättä osaa määritellä tuntemaansa tyhjyyden tunnetta yksinäisyydeksi. Etenkään silloin, jos elämänhistoriassa ei juurikaan ole kokemuksia ihmissuhteista. Toimijat ovat todenneet, että helposti kartoitetaan asiakkaiden perhesuhteen ja hoitokontaktit, mutta muu sosiaalisen verkoston kartoitus jää ohueksi. On myös havaittu, että yksinäisyyttä kokevilla asukkailla näyttää olevan muita ongelmia, joiden ratkomisen vuoksi yksinäisyyteen puuttuminen jää palvelujärjestelmässä sivuseikaksi tai yksinäisyys koetaan ns. viime sijaiseksi ongelmaksi johon paneudutaan muiden ongelmien ratkomisen jälkeen. Yksinäisyyttä kokevat kertovat yksinäisyyden aiheuttavan häpeää, jolloin kynnys hakeutua avun tai tuen piiriin yksinäisyyden vuoksi on suuri.
Yksinäisyys saattaa olla ns. juurisyy muille ongelmille. Esimerkiksi henkilö voi ajatella, että kun minulla itselläni ei ole merkitystä, niin ei ole väliä jätänkö vuokran maksamatta. Tämän vuoksi olisi tärkeää paitsi kysyä yksinäisyydestä, myös selvittää onko kyseessä sosiaalinen vai emotionaalinen yksinäisyys ja miettiä ratkaisuja jotka vähentävät yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemuksen vähentyminen voi edesauttaa myös muun elämänlaadun ja hallinnan parantumista. Työntekijät voivat kaikissa kohtaamisissaan käyttää puheeksiotto lomaketta ja asiakas voi myös itse täyttää sitä. Lomake voidaan tehdä useita kertoja jolloin nähdään myös yksinäisyyden tunteessa/kokemuksessa tapahtunut muutos työskentelyn edetessä. Lomake on vapaasti kenen tahansa käytettävissä ja sitä on jaettu sidosryhmille ja yhteistyötahoille. Lomakkeen täyttäminen vaatii aikaa vastaajasta riippuen vastaamisajan verran. Lomakkeen julkaisun yhteistyökumppaneina ovat toimineen SPR ja Mieli, joiden yhteystiedot ovat painettu lomakkeeseen. Näin ollen lomake ei ole sidottu vain Yksi meistä- hankkeen toimikauteen vaan sitä voidaan käyttää myös hankkeen päättymisen jälkeen.
Työntekijät ovat kokeneet että lomake on helpottanut yksinäisyyden esiin nostamista. Vaikka lomaketta ei kaikkien asiakkaiden kohdalla syystä tai toisesta täytettäisikään kokonaan, niin työntekijöiden mukaan lomakkeesta on saanut hyviä vinkkejä sille miten yksinäisyydestä voi kysyä. Myös asiakas itse saattaa nostaa esiin jonkun lomakkeessa esiin tulleen teeman (vaikka; kukaan ei oikeastaan tunne minua) ja tällöin työntekijä on havainnoinut että kyseessä saattaa olla yksinäisyys tai kokemus yksinäisyydestä. Lomake on myös auttanut työntekijöitä hahmottamaan eron sosiaalisen ja emotionaalisen yksinäisyyden välillä. Tällöin asiakasta voidaan myös tukea yksinäisyyden tunteen ratkaisemisessa täsmällisemmin. Jos asiakas esimerkiksi kärsii emotionaalisesta yksinäisyydestä niin erilaisten päiväohjelmien lisääminen ei auta yksinäisyyden tunteen vähentämiseen, vaan päinvastoin saattaa laskea asiakkaan itsetuntoa entisestään kun sosiaaliset tilanteet ovat hänen kapasiteetilleen liian vaativia.
Kansikuva
