Haku palautti 5144 tulosta
Luontosetelillä ammattilainen ja asiakas pääsevät luontolähtöisten menetelmien asiantuntijan kanssa luontoon tai eläintilalle.
Osallisuuden kokemus kasvaa luonnossa järjestettävissä matalan kynnyksen työpajatoiminnoissa.
Luonnonhoitotöissä opiskelu- ja työelämän ulkopuolella olevat työskentelevät luonnon hyvinvoinnin eteen, esimerkiksi rakentamalla linnunpönttöjä. Toiminta lisää merkityksellisyyden kokemusta j
Liikuntaneuvonnassa asiakas saa tarpeidensa mukaista liikunta- ja elintapaohjausta sekä tukea eri alojen ammattilaisilta.
Liikuntakaveri on toimintaan koulutettu vapaaehtoinen, joka tukee liikunnan aloittamista ja sen harrastamista.
Monialaisen ja jalkautuvan asunnottomuustyön toimintamalli erityisen tuen tarpeessa oleville asunnottomille tai asunnottomuusuhan alla oleville asunnottomuuden ehkäisemiseksi, asunnottomuuden
Sote-alueen, kuntien, järjestöjen, yritysten ja seurakuntien toimijoita sekä kokemusasiantuntijoita kutsutaan koolle ja autetaan luomaan kumppanuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja pai
Vapaaehtoinen työkummi kuuntelee, kannustaa, neuvoo asioinnissa, tutustuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään ja ohjaa työkokeilupaikalla.
Yhdistyksissä toteutettavassa kuntouttavassa työtoiminnassa työskennellään oikeassa työympäristössä.
Kulttuuriluotsi on vapaaehtoinen, jota voi pyytää tueksi ja seuraksi kulttuurikohteisiin.