Haku palautti 5143 tulosta
Terveyshyötymalli, kansainvälinen viitekehys pitkäaikaisten tautien hoidon kehittämiseen.
Tähän kokonaisuuteen on koottu hankekortit päättyneistä Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjan 5 hankkeista, joita on toteutettu ohjelmakaudella 2014–2020.
Pääministeri Sanna Marinin hallitus on käynnistänyt sote-uudistuksen valmistelun. Määrärahasta jaettiin alueille kesällä 2020 valtionavustuksina voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvaa
Hankkeessa tehtiin selvitys ikääntyneiden asumisen nykytilasta, siihen liittyvistä haasteista ja kehityskohdista.
Kotihoidon lean-ryhmän tavoitteena on lean-kehittäminen ja osaamisen jakaminen kotihoidossa.
Asu hyvin -opas on opas ikääntyvien asumisen ennakointiin tukemaan ikääntyvien, heidän läheistensä ja ohjaavien ammattilaisten varautumista ikääntyneiden asumiseen.
Kymenlaakson hyvinvointialueen kotihoidon varahenkilöstön yhtenäisten toimintamallien muodostaminen ja kuvaaminen kotihoidon varahenkilöstön käsikirjaan TulKoti -hankkeen tuella.
Mallinnus siihen, mitä tarvitaan perhekeskuksessa menetelmien ja toimintamallien käyttöönottamiseksi.
Kymenlaakson hyvinvointialueen kotihoidossa työskentelee keskitetty työnjako, jonka tehtävänä on jakaa päivittäin kotihoidon säännöllisten ja tilapäisten asiakkaiden asiakaskäynnit.
Yhteisöllisyyttä edistävät ikäystävälliset kylät -hankkeessa tuotettiin kaksi vaihtoehtoista ikäystävällisen kylän konseptia.