Työkykyä yhdessä -hankkeessa kehitettiin keinoja kuntoutumisen tukemiseen sisäilmasta oireileville työikäisille.
Koronasta kuntoon -hanke tarjoaa tietoa, tukea ja ohjausta pitkäkestoisesta koronataudista toipuville aikuisille.
Etelä-Savon väestö vanhenee voimakkaimmin koko Suomessa ja ikääntyneiden palvelujen tarve kasvaa.
LASSO – osallistujiensa näköisen perhekurssimallin kehittämishanke oli kahdeksan järjestön yhteistyöhanke, jota hallinnoi Munuais- ja maksaliitto.
Hankkeen keskiössä on edistää hoitotakuun toteutumista sekä purkaa koronavirustilanteen aiheuttamaa hoito-, kuntoutus ja palveluvelkaa.
Elämänote-ohjelma (2018-2021) on ikäihmisten osallisuuden lisäämiseen tähtäävä ohjelma.
Palvelut tukenasi - kotona asumista tukevien palvelujen kehittäminen Kainuussa.
Työkyky käyttöön -hanke on osa STM:n rahoittamaa Työkykyohjelmaa, jossa kunnat ja kuntayhtymät toteuttavat kehittämishankkeita.
Kehittämiskokonaisuuden tavoitteena on edelleen vahvistaa ja vakiinnuttaa jo työstettyjä toimenpiteitä, sekä kehittää Kymenlaakson HVA:n kotiin annettavia palveluita kohti kustannuksiltaan tehokast
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.