Kuntouttavan työtoiminnan toimintamalli sisältää yhtenäiset lomakkeet (sopimus, palaute-/arviointilomakkeet) sekä yhtenäisen prosessin.
Kotihoidon kuvapuhelinasiakkaille järjestetään ryhmätoimintaa sosiaalisen osallistumisen lisäämiseksi.
Vantaan ja Keravan (VAKE) hyvinvointialueen perhekeskustoimintamalli - visio, arvot, toimintaperiaatteet ja palvelulupaus sekä johtamisrakenne.
Lapset puheeksi®(LP)-menetelmä koostuu LP-keskustelusta ja -neuvonpidosta.
Suomen ensimmäinen amerikkalaistyylinen ajoneuvojen jouluvalokulkue järjestettiin Aurassa 26.11.21.
Asiakkuudenhallinnan tiedonhallinnalla tavoittelemme ennen kaikkea sitä, että asiakas tai potilas saa oikea-aikaisesti apua ja palveluja, joita hän tarvitsee.
Kotiin annettavien palveluiden laadun varmistamiseksi kehitettävä työkalu, jolla järjestelmällisen valvonnan keinoin varmistetaan asiakkaan saaman palvelun laatu ja tuottajan säännösten noudattamin
Kuvataan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön toimintamalli, jossa ikääntyneen Kanta-Hämäläisen akuuttitilanteessa palvelutarpeeseen vastataan tarkoituksenmukaisella palvelulla.
Hankkeen kautta tuettiin pelastuslaitosten hyvinvointialuevalmistelua ja pelastustoimen palveluiden järjestämistä tunnistamalla keskeisiä yhdyspintoja, luomalla yhdenmukaisia perusteita sekä kuvaam
Pirkanmaan hyvinvointialueelle perustetaan palveluntuotannon valvonnan ja kehittämisen kokonaisuus. Toiminnalla varmistetaan palvelujen turvallisuus ja laatu.