Suomen ensimmäinen amerikkalaistyylinen ajoneuvojen jouluvalokulkue järjestettiin Aurassa 26.11.21. Tapahtuman tarkoituksena oli tuottaa iloa joulunavaukseen osallistuneille sekä tuoda Auran kuntaa positiivisessa valossa esille eri medioissa. Tapahtuma oli ikimuistoinen.

 

icon/chevron-down Created with Sketch. Perustiedot

Toimintamallin nimi
Ajoneuvojen jouluvaloparaati- Aura kartalle
Toimintamallin lyhyt kuvaus

Suomen ensimmäinen amerikkalaistyylinen ajoneuvojen jouluvalokulkue järjestettiin Aurassa 26.11.21. Tapahtuman tarkoituksena oli tuottaa iloa joulunavaukseen osallistuneille sekä tuoda Auran kuntaa positiivisessa valossa esille eri medioissa. Tapahtuma oli ikimuistoinen.

 

Toteutuspaikka
Auran kunnan elinvoimatyö
Paikkakunta, maakunta tai hyvinvointialue
Aura
Toimintamallin rahoittaja
Kunta
Yritysrahoittaja
Toimintamallin kokonaisuus
Liitteet ja linkit

Tekijä

Anna-Mari Alkio

Luotu

15.03.2022

Viimeksi muokattu

19.05.2022
Ratkaisun perusidea **

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailu 2022:

Ongelma: Aura on muutakin kuin Auran ABC. Aura ei ole kuntana tunnettu yleisesti tai tunnettu mistään yksittäisestä asiasta.

Ratkaisu: Järjestetään ainutkertainen, koronavuosien jälkeinen hyvänmielen tapahtuma, jota ei ole aikaisemmin nähty Suomessa. Auran kunnan strategiassa Aura on aktiivinen ja välittävä kasvukunta ja tunnettu yrityksistään. Tapahtuman kautta noudatimme strategiaa ja mahdollistimme erityisesti mukaan lähteneille yrityksille tunnettuutta.

Toimintaympäristö **

Tapahtuma oli ennenkaikkea yhteisöllinen ja paikalliset yrittäjät toimivat tapahtuman mahdollistajina. Kuntalaiset osallistettiin tapahtumaan äänestämällä mielestään parasta ajoneuvoa. Tapahtuma rakensi kuntalaisten sosiaalista pääomaa, koska hieno tapahtuma oli kaikkien yhteinen ylpeydenaihe ja siitä kerrottiin kaikille kavereille, sukulaisille ja videoita jaettiin sosiaalisen median kanavat täyteen.

Toimintaympäristössä tulee ottaa huomioon erityisesti liikennejärjestelyt. Poliisi puuttui suunnitelmiin vasta edellisenä iltana, kun he ymmärsivät, että valoja täyteen tuunatut ajoneuvot olivat tieliikennevastaisia. Tapahtumailmoitukset ja pelastussuunnitelmat oli toimitettu viranomaisille hyvissä ajoin, mutta koska vastaavaa ei oltu järjestetty aikaisemmin Suomessa, siksi viranomaiset eivät ehkä ymmärtäneet kokonaisuutta.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Auran kunnan joulunavaus on ollut perinteisesti koko kunnan yhteinen hyvänmielen tilaisuus, joka on ollut kunnan ja Auran Yrittäjien järjestämä. Auran joulunavauksen asiakkaat olivat ensisijaisesti Auran kuntalaiset mutta jatkossa tällä tapahtumalla on merkitystä myös esimerkiksi aktiivisen kunnan maineen saamiseksi ja uusien asukkaisen houkuttelemiseksi.

Joulunavauksen muuhun ohjelmaan osallistettiin erityisesti paikalliset yhdistykset sekä yritykset. Mielestään parasta ajoneuvoa sai äänestää ja osallistua näin voittajan valintaan. Ajelun jälkeen ajoneuvot ajettiin parkkiin keskustaan, jolloin lapset pääsivät tervehtimään joulupukkia ja joulumuoria (jotka olivat ensimmäisen ajoneuvon kyydissä) sekä kaikki halukkaat saivat tutustua ajoneuvoihin, niiden yksityiskohtiin sekä paikallisiin yrittäjiin.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Tästä tullaan tekemään Auran oma juttu, mistä Aura tulee olemaan tunnettu!

Toteutus vaatii yhden projektinjohtajan, joka pitää kokonaisuutta hallinnassaan. Kunnan tehtävä on ottaa kokonaisvastuu ja toimia mahdollistajana. Rahalliset resurssit tulee ohjata markkinointiin ja tapahtuman hallinnointiin. Osallistuneet ajoneuvot maksoivat itse koristelunsa.

 

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Olemme saaneet aivan valtavasti positiivista palautetta. Tällaista positiivisen palautteen määrää emme ole ehkä saaneet koskaan aiemmin ja henkilökohtaisia yhteydenottoja olemme saaneet ennen näkemättömän määrän.

Tapahtuma jätti niin järjestäjiin kuin osallistujiin positiivisen tunnejäljen, joka muistetaan.

 

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Kaiken keskiössä on osallistujien innostaminen projektiin. Kulkue ei olisi ollut mitään ilman osallistujien halua ja innostusta säväyttää katsojia ajoneuvoillaan.

Tieosuudet ja ajoreitit vaativat erityistä huomioimista. Turvallisuus on yksi tärkeimmistä osa-alueista.

Kansikuva
Ajoneuvojen jouluvaloparaati

Kehittämisen vaihe

icon/launch Created with Sketch. Valmis

Kohderyhmä