Laaditaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen ikäkeskuksen palvelulupaus osana palvelustrategiaa.
Kahteen suuntaan toiva puhelinpalvelu. Palvelussa soitetaan läpi kaikki 70 vuotta täyttäneet rovaniemeläiset, jotka eivät ole palvelujen piirissä ja tarjotaan esim.
Sosiaalineuvonnassa on mahdollisuus tavata palveluohjaaja ilman ajanvarausta.
Suun terveysneuvontatilaisuuksien pilotointi maahanmuuttajaperheille yhteistyössä Kainuun hyvinvointialueen suun terveydenhuollon ja Kainuun työllisyys- ja kansainvälisyyspalveluiden kanssa.
Kulttuurireseptin tavoitteena on voimavarojen ja hyvinvoinnin lisääminen kulttuurin ja taiteen avulla. Haavoittuvassa elämäntilanteessa olevalle tarjotaan mahdollisuus kokea kulttuurielämys.
Valmennuksessa osallistujat pääsevät kehittämään keskusteluälykkyyttä ja tutustumaan vaativien tilanteiden asiantuntijoiden keinoihin työnohjauksellisessa ympäristössä.
Vantaa-Keravan alueella kartoitetaan osatyökykyisten sosiaalihuollon työllistämistä tukevia palvelupolkuja, jotta voidaan tunnistaa palveluiden päällekkäinen työ, yhdyspinnat, yhteistyörakenteet se
Hankkeessa kehitetään perustason sosiaali- ja terveyspalveluja Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueella Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Hankkeen myötä valmist
POTKA:n tavoitteena on: 1) lisätä järjestöjen yhteistoimintaa erilaisissa potilaisiin, terveyteen ja terveyspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä 2) lisätä potilasjärjestöjen vaikuttavuutta ajamall
Riippumattoman tuen malli on kanssakulkijuuden malli, joka vastaa ihmisen tarpeeseen muutokselle.