Haku palautti 4916 tulosta
Toimintamallien tarkoituksena on vahvistaa systeemisen ajattelua ja työotetta, innostaa systeemiseen työskentelyyn sekä koota yhteen alueen systeemisen työn osaajia.
Pirkanmaan työkykyhanke on osa valtakunnallista Työkykyohjelmaa, jonka tarkoituksena on tukea osatyökykyisten työttömien ja pitkäaikaistyöttömien työhön pääsyä ja työssä pysymistä, ehkäistä työttöm
Nuorten osallisuustyöpajat, joita tehtiin keväällä 2022. Työpajoja tehtiin 11 kpl 7-9lk, 2. asteen nuorille sekä nuorten työpajan nuorille. Nuorten työpajoissa kohdattiin 223 nuorta.
Pohjois-Karjalassa ei ole ollut yhteisesti sovittuja työkyvyn tuen palvelutarpeen arvioinnin menetelmiä eikä tasalaatuisia, asiakkaan yksilölliset tarpeet huomioivia palvelupolkuja. Toimintam
Elintapojen pysyvään muutokseen tähtäävä aikuisten jatkuva ryhmä, joka tapaa viikoittain jumpan merkeissä. Lisäksi ryhmäläiset toimivat Verkkopuntari-alustalla.
Työkyvyn tuen tiimi työkyvyn tuen verkostoineen on monialaista verkostotyötä hyödyntävä osatyökykyisen työttömän henkilön yksilöllisiä työkyvyn tuen tarpeita ja tavoitteita tukeva poikkihallinnolli
Osatyökykyisten työttömien yksilöllisten, kokonaisvaltaisten työkyvyn tuen tarpeiden huomioimiseksi koottu monisektorinen, -alainen ja -ammatillinen verkosto, jonka tavoitteena on laatia asiak
IISAKKI - Iisalmen työkykytiimi -hanke on sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla olevan Työkykyohjelman kokeiluhanke.
Vertaisryhmä alakouluikäisille lapsille. Lapsen pärjäävyyttä vahvistavaa ja voimavarakeskeistä toimintaa. Pilotti toteutettiin 10 kerran ryhmätoimintana. Läsnä luonto ja eläinavusteisuus.
Toimintamallin tavoitteena on ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen ja eri ikäpolvien kohtaaminen tanssin ja musiikin keinoin. Toimintamalli vastaa inhimilliseen tarpeeseen kohdata eri ikäisenä