Kehitetään monialaiseen yhteistyöhön perustuvaa tiimityöskentelyä, asiakkaiden työkyvyn tuen tukemiseksi ja edistämiseksi.
Mallinnetaan laatukriteereihin perustuvaa tuetun työllistymisen työhönvalmennusta Keski-Suomen alueelle. Laatukriteerit pohjautuvat IPS-toimintamalliin.
Jobcenter-mallin myötä pilotoitiin väliporrasta työtoiminnan ja avointen työmarkkinoiden työpaikkojen välille.
Työkykyisempi Stadi –hankkeessa on tarkennettu sosiaalihuollon työllistymistä tukevaa kokonaisuutta.
Etelä-Pohjanmaan maakunnan työkyvyn tuen palvelukokonaisuuden malli.
Etelä-Pohjanmaan maakunnan työkyvyn tuen tiimin toimintamalli tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksessa.
Etelä-Pohjanmaan maakunnan asiakasvastaavamallin kuvaus tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksessa.
Sosiaalihuollon työllistymistä tukeva palvelupolku osatyökykyisille/täsmätyökykyisille kehitysvammaisille henkilöille.
Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan palvelupolun selkeyttäminen ja vahvistaminen.
Toimintamalli kehittyy edelleen ja se tullaan kuvaamaan osana työkyvyn tuen palvelukokonaisuutta.
Helsingin kaupunki on rakentanut terveys- ja hyvinvointikeskusmallin sisälle työkyvyn tuen monilaisen palvelukokonaisuuden.