Yhdessä ajan (monitoimijaisen yhteistyömallin) tavoitteena on monialainen ja yhteentoimiva perhekeskusverkosto, jossa perheet saavat sopivaa tukea arkeensa ennaltaehkäisevästi ja var
Tavoitteena on luoda Pohjois-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin alkoholin riskikäytön tunnistamisen toimintamalli, jonka avulla helpotetaan alkoholin käytöstä keskustelemista ja k
Varhaisen tuen verkostotyön toimintamallin lähtökohtana on varhainen puuttuminen ja dialoginen huolen puheeksi ottaminen, joiden pohjalta suunnitellaan matalankynnyksen apua ja tuk
Mieli kasvussa –toimintamallissa koko kasvuympäristön yhteisö edistää voimavaralähtöisesti jäsentensä mielenterveyttä ja rakentaa mielenterveyttä vahvistavaa toimintakulttuuria neuvolassa, ala- ja
Toimintamallin mukaisella verkostotyöllä pystytään auttamaan heikoimmassa asemassa tai vaikeassa tilanteessa olevia kotona asuvia ikääntyneitä.
Kokemusasiantuntijaraati käsittelee yksiköiden antamia tehtäviä, kuten hoito-ohjeita, potilasohjeita ja kehittämisajatuksia ja tarjoaa tehtäviin 15 kokemusasiantuntijan osaamisen. Tehtävillä y
Yksinäisyystyö on tutkimukseen pohjautuva apu aikuisille.
Turvakortit sisältävät keskeistä tietoa neljästä turvallisuuden osa-alueesta:
- arjen turvallisuus
- palo- ja poistumisturvallisuus
- liikkumisen
Kehitä ja kehity museossa -työkirja esittelee menetelmiä, joissa museot toimivat oppimisympäristönä innovatiivisuudelle ja alustana uusien ratkaisujen kehittämiselle.
Toimintamallissa esitellään asukas- ja järjestöosallisuuden tapoja Pohjois-Karjalan Siun soten valmistelu- ja kehittämisvaiheissa.