Keskitetyssä neuvonnassa saa yhdellä yhteydenotolla ohjausta ja neuvontaa aikuisten sosiaalipalveluista, viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Subakuuttigeriatrian poliklinikan tarkoituksena on keskittyä kotona asuvien ikäihmisten toimintakyvyn ylläpidon tukemiseen sekä ennaltaehkäistä että siirtää ikäihmisen ajautumista säännöllisten, ka
Etelä-Suomen OT-keskushankkeen (2022-2023) järjestämä webinaarisarja integratiivisesta tutkimus- ja kehittämis
Erityistason palveluista ja muista palveluista pois siirtyville työikäisille mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu palvelu.
Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen ohjaus ja neuvonta keskitettiin sosiaalihuollon asiakasneuvontaan.
Sosiaalihuollon valikoidut palvelut ottavat käyttöön asiakastietojärjestelmässä olevan digitaalisen kalenterin oman asiakastyön merkitsemiseen ja asiakasneuvonnasta voidaan antaa asiakkaalle ensimm
Järjestöille suunnatussa digituessa tuetaan järjestöjä, jotta ne pystyisivät entistä paremmin ohjaamaan ja tukemaan jäseniään Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella käytössä olevien digitaalisten s
DVV:n kehittämän Avustettu puolesta asioinnin valtuutus -toimintamallin käyttöönottosuunnitelma Etelä-Pohjanmaalla.
Toimintamallilla vahvistetaan yhteistyötä ja tiedonkulkua jälkihuollon ja oppilaitoksen ammattilaisten välillä luomalla selkeät prosessit.
Monialainen tiimi on monialaisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden auttamiseksi koottava tiimi, joka kootaan asiakkaan tarpeen mukaan eri alojen asiantuntijoista.