Yhteisöllistä työvalmennusta, jossa valmentajina toimivat sosiaali- ja eri alojen ammattilaiset yhdessä.
Hamina tavoitteli kampanjallaan tunnettuutta sekä erityisesti aktiivisia ja arjen luksusta arvostavia senioreita uusiksi kuntalaisiksi.
Limingan kunta vastaa varhaiskasvatuksen rekrytointihaasteeseen pussillisella poppaskonsteja! Sadun Maija Poppanen on melkoinen persoona, mutta ennen kaikkea aivan erinomainen lasten kanssa.
Hankkeeseen liittyy kehittäjiä tipoitellen, isompina rekrytointeina sekä yksilöinä. Olemme Kanta-Hämeessä ottaneet käyttöön perehdytyksessä powerpointtien tueksi nauhoitettut teams-esittelyt.
Tavoitteena luoda tyylikäs markkinointikonsepti uniikin asuinalueen markkinointiin. Konseptoinnissa Lean-ajatteluun perustuva Design Sprint -toimintamalli.
Kainuun brändi uudistettiin asukkaiden, osaajien ja matkailijoiden saamiseksi. Kohderyhmiä tutkittiin maakuntakuvan, naisraatien ja monipaikkaisen työn avulla. Brändityöpajassa löytyi slogan.
Lapin osaaja- ja asukasmarkkinointikokonaisuuteen kuuluvan Muuttokuumetta-kampanjan tavoitteena oli muuttaa muuton esteinä olevia mielikuvia ja rohkaista muutosta unelmoivia tekemään muuttopäätös.
Blogiin kirjoittavat vapaaehtoiset kuntalaiset. Blogin tavoitteena on kertoa aitoja asukastarinoita Muoniossa elämisestä Muonioon muuttamisesta kiinnostuneille.
Suostumuslomake aikuissosiaalityön ja yhteistyötahojen tietojen vaihtoon.
Toimintamallissa tuetaan AVAIN-mittarin käyttöönottoa osana työikäisten asiakassuunnitelmaa työpajojen ja erilaisten materiaalien avulla.