Ohjatuissa ulkoiluryhmissä liikutaan luonnossa, kävelyreiteillä, puistoissa, lähiliikuntapaikoissa ja kulttuurikohteissa.
Helsingissä kaupunkilainen voi normaalisti saada digitukea noin 150 kaupungin toimitilassa.
Jatkohankkeen toiminta on painottunut vanhustyön palvelurakenteiden sekä vanhustyön osaamisen kehittämiseen.
Hämeenlinnan Kumppanuustalo on syyskuusta 2014 lähtien toiminut kaikille avoin kansalaistoiminnan keskus.
Perustehtävänä on koota vanhustyön seudullinen erityisosaaminen, välittää kansallista ja kansainvälistä gerontologiatietoa alueen vanhustyön kehittämistarpeisiin, toimia kuntien ja järjest.
Omatoiminnan selviytyminen kotona ja mahdollisimman laadukkaiden hoivapalveluiden saaminen.
Perustyön vahvistaminen ja pysyvien uudistusten aikaansaaminen. Osaamisklinikan työ rakentui projekteille ja hankkeille, joissa erityisesti verkostoituminen, vaikuttaminen ja tiedottaminen olivat n
Hankkeen tavoitteena oli ikääntyneiden itsenäisen ja omatoimisen kotona selviytymisen turvaaminen yksilöllisten ja laadukkaiden palveluiden avulla.
SeniorHaavi -hankkeen tavoitteena on koota Etelä-Suomen alueen kattava asiakaslähtöinen ikäihmisille ja heidän omaisilleen suunnattu palveluportaali yhteistyössä kuntien, yrittäjien ja kolmannen se