Prosessien kehittäminen
Etelä-Savon hyvinvointialueen mielenterveys- ja riippuvuuspalveluihin luodaan sekä nuorten että aikuisten palveluihin yhtenäinen toimintamalli arviointijaksolle, hoitojaksolle ja hoidon päättämisel
Toimintamallissa on kuvattu geneerinen malli digitaalisten hoito- ja palvelupolkujen suunnitteluun ja käyttöönottoon.
Alaselkäkipupotilaalla on käytössään mobiilisovellus, jossa on tietoa alaselkäkivusta, sen taustoista, omahoito-ohjeita sekä mahdollisuus lähettää viestejä fysioterapeutille.
Toteuttaa neuropsykiatrisesti oireilevan lapsen sekä vanhemman tutkimukset samanaikaisesti samassa paikassa sekä tutkimusten jälkeen suunnitella kuntoutus koko perhe huomioiden.
Sujuvan hoitoon ja palveluun pääsyn takaamiseksi oli Nuorten Matalan yksiköiden asiakasohjausta ja arviointia tarpeen kehittää.
Valmennuksen tavoitteena on edistää esihenkilöiden muutoskyvykkyyttä vahvistamalla vuorovaikutusta, kehittämällä esihenkilötaitoja ja - osaamista sekä vahvistamalla esihenkilöiden johdonmukai
Nuori, jolla päihteiden kokeilua tai käyttöä ja nuoren perhe saavat apua ja tukea monialaisesti, saumattomasti sekä tulee kohdatuksi.
Digitaalisen Omaolo-palvelun hallinta- ja ylläpitomallin kehittäminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle.
Kehitetään alakouluikäisten perustason mielenterveyspalveluiden asiakasprosessia monialaisesti.
Monialainen Vasa-verkosto (asiakas läsnä).
Verkostotyöskentelyyn pohjautuvan etsivän vanhustyön mallin avulla tavoitetaan mielenterveys- ja päihdehaasteita omaavia, tai yksinäisyyttä kokevia ikääntyneitä, sekä tuetaan ja ohjataan heitä sosi