Kunnissa tai asuinalueilla tulee olla taho, joka rohkaisee osallistumaan nykyistä enemmän vapaaehtoistoiminnan pariin.
Alueellinen osallisuuden edistämisen toimintakokonaisuus kirjataan osallisuusohjelmaan, joka laaditaan yhdessä asukkaiden, kansalaisaktiivien, järjestöaktiivien ja asiantuntijaryhmien kanssa.
Osallisuus on ilmiö, jonka olemassaolo tulee varmistaa sekä lainsäädäntönä, ohjelmina, toiminnan rakenteina ja käytäntöinä. Osallisuuden toteutumisen seuraamiseksi ja arvioimiseksi tarvitaan seurat
Ettei aina tarvitsisi aloittaa alusta. Kokonaisuuteen on koottu vuosien varrelta hankkeiden keskeisiä tuloksia mm. STM:n "Määritellään kokemusasiantuntijuuden ja asiakkaiden osalli
Tukihenkilötoiminnassa vapaaehtoiset tukihenkilöt edistävät kotona asuvien muistisairaiden ja läheisten arjen hyvinvointia toimintakykyä tukien.
Toimintamalli selkeyttää järjestöyhteyshenkilön toimenkuvaa kunta-järjestöyhteistyöverkoston koordinoijana sekä kokoaa yhteen kunnan järjestötoiminnan keskeiset toimet ja tapahtumat vuosikellon muk
Vernan tarkoituksena on päihteitä käyttävien naisten tavoittaminen ja tukeminen vertaiskoulutusryhmän avulla.
Katuklinikka (2011–2014) vie sosiaali- ja terveyspalveluita vertaistoimijoiden ja ammattilaisten yhteistyönä niille huumeiden käyttäjille, joita palvelujärjestelmä ei tavoita.
Keski-Suomen Muistiyhdistys on nimensä mukaisesti keskisuomalaisten muistisairaiden ja heidän läheistensä järjestö.
Yksinäisyyshankkeessa kehitettiin kaikille avointa mahdollisuutta kohdata entuudestaan toisilleen tuntemattomia ihmisiä kahviloissa.