Ikäihmisten liikuntaraati on keskustelutilaisuus, jossa liian vähän liikkuvat kotona asuvat iäkkäät (75+) sekä toimijoiden ja päättäjien edustajat kokoontuvat ideoimaan iäkkäille sopivaa liikuntato
Järjestöpositiivisen kunnan kehityskeskustelu on työkalu järjestö-kuntayhteistyön arviointiin ja yhteistyön kehittämiskohteiden määrittelyyn.
Etelä-Savon järjestöstrategia - hyvinvoiva eteläsavolainen ihminen on yhdistysten yhdessä luoma asiakirja maakunnan ihmisten hyvinvoinnin ja osallisuuden tueksi.
Työrukkasen avulla mahdollistetaan yhteissuunnittelun- ja toteuttamisen avulla kohderyhmälle tavoitteellista ja merkityksellistä toimintaa.
Aijjoos-toiminnan tavoitteena on ikäihmisten hyvinvoinnin vahvistuminen ryhmä-, vapaaehtois- ja vertaistoiminnan avulla.
Osuma kokoaa yhteen lähes 20 ESR-rahoitetun valtakunnallisen hankkeen tuloksia. Niissä on hyödynnetty kulttuuria ja liikuntaa nuorten osallisuuden lisäämisen välineinä.
Hiljattain eläköityneet on oma ryhmä noin 0-8 vuotta sitten eläkkeelle jääneille. Ryhmä tarjoaa vertaistukea ja yhdessä tekemistä samassa elämäntilanteessa oleville.
Yhteinen ruokailu on luonteva kohtaamispaikka, jossa tutustutaan toisiin yhdessä olon tai tekemisen lomassa. Yhteinen ruokailu houkuttelee muuhun toimintaan tai tuen äärelle.
Aijjoos-leffa on ikäihmisten itse äänestämä elokuva. Näytökset järjestetään arkisin päivällä. Aijjoos-leffaan eläkeläiset pääsevät halvemmalla kuin muut.
SUUNTA-ryhmätoimintamalli matalan kynnyksen palvelumuoto, joka on tarkoitettu työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella olevien nuorten vanhempien työ- ja toimintakyvyn vahvistamiseen, osallisuuden lisää