Yhteisen hyvän alusta on digitaalinen ympäristö, joka yhdistää asiakkaat, palvelut, palveluntuottajat ja palveluiden järjestäjät sekä ammattilaiset palvelupolkujen tueksi tuottaen asiakasarvoa ja s
Keski-Suomen Tulevaisuuden kotona asumista tukevat palvelut iäkkäille -hankkeen tavoitteena on luoda hyvinvointialueelle kotona asumisen tulevaisuuden suuntaviivat.
Toimintamalli havainnollistaa työnantajalle, kuinka haastavassa työmarkkina-asemassa olevien työntekijöiden tulevaisuuden suunnitelmia voidaan tukea työsuhteen aikaisten ohjauskeskusteluiden avulla
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Teknologioiden käyttöönottoon ja käyttöön osallistuvat toimijat ja tehtävät kuvataan osallisuusmallinnuksen avulla teknologian käytön koko elinkaaren ajalta.
Ikäihmisten tietotekniikan vertaisohjaustoiminnan käynnistäminen Kainuussa (2017-2019). Toteutuspaikkakuntina ovat Kuhmo, Ristijärvi, Kajaani, Vaala, Puolanka, Suomussalmi, Hyrynsalmi, Sotkamo ja
Kodin turvallisuuden tarkistuslistan avulla pystyt tarkistamaan kodin turvallisuuden järjestelmällisesti.
Matalan kynnyksen kohtaamis- ja neuvontapaikka tukee kotoutumista ja hyviä väestösuhteita. Tarjolla on viranomaisapua, vertaistukea ja koulutusta.
Propellipäät avasivat vuoden 2020 keväällä kokeiluhaun kokemusasiantuntijoille tuottaakseen heille mahdollisuuksia edistää ihmisten hyvinvointia poikkeusajassa ja saada samalla ansiotuloja niiden y
Mallin avulla voidaan tarkastella ja tunnistaa kotona asuvien ikäihmisten ruokaympäristön alueellisia toimijoita, joilla on mahdollisuus vaikuttaa ikäihmisten hyvää syömistä edistävien ruokapalvelu