Haku palautti 229 tulosta
Hankkeen lopputuloksena Kymenlaaksossa on toimiva, asiakaslähtöinen ja monialainen digitaalinen sotekeskus.
Yhteisen hyvän alusta konseptoitiin vuosien 2018–2020 aikana Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmassa.
Vaikeimpienkaan sairauksien ei kuitenkaan tarvitse merkitä työmarkkinoilta syrjäytymistä. Mielekäs ja soveltuva työ tukee hyvinvointia ja kuntoutumista.
IPS-kehittämishanke edistää mielenterveyden häiriöihin sairastuneiden henkilöiden työmarkkinoille pääsyä, paluuta ja siellä pysymistä, osana kansallisen mielenterveysstrategian toimeenpanoa.
Koulutus Elämään Säätiö toteuttaa 3-13 -vuotiaille lapsille suunnattua laaja-alaista ja pitkäkestoista terveyskasvatusohjelmaa.
Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry kehittää alueellisen, valtakunnallisen ja kansainvälisen sosiaali- ja terveyspolitiikan välistä yhteistyötä, tekee sosiaali- ja terveysalan selvityks
Tässä julkaisussa on mallinnuksia ja hyvä käytäntö- kuvauksia koottuna. Niitä on kehitetty yhdessä käytännön työntekijöiden, asiakkaiden ja tutkijoiden kanssa.
MONNI-hankkeen kehittämistyötä on toteutettu lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen parhaaksi yhteistyökumppaneiden kanssa. Palvelulupauksemme olivat:
FINGER-elintapaohjelma on suomalaisen muistitoimintojen heikentymisen ehkäisytutkimuksen (FINGER) pohjalta kehitetty toimintamalli.
Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama Tulevaisuuden sote-keskushanketta tukeva valtionavustushanke.