Verkostot
Työkyvyn tuen palvelukokonaisuudessa kuvataan nimensä mukaisesti osatyökykyisten työkyvyn tuen palvelujärjestelmää, joka sisältää useita eri alojen toimijoita.
Vantaa-Keravan Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmassa kehitetään perhekeskustoimintamallia sosiaali-, terveys- ja sivistyspalveluiden, järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen yhteistyönä.
Sosiaali- ja terveysalan yhteiskehittämisen edistämiseksi on perustettu innovaatio- ja strategiaverkosto, jonka toiminta käynnistyy alkusyksystä. Liity mukaan!
Keski-Uudenmaan Työkykyhankkeessa selkeytetään ja kehitetään yhteistyöverkoston kanssa yhteensovitettavaa palvelukokonaisuutta ja asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia palvelupolkuja.
KEHO on hyvinvointia eri näkökulmista lähestyvien toimijoiden ekosysteemi.
Työkyvyn tuen palvelukokonaisuuden rakentaminen yhteistyössä monialaisen verkoston kanssa.
Järjestöjen keskinäisen yhteistyöverkoston perustaminen lähtökohtana järjestöjen omat tarpeet ja tavoitteet.
Yhteiskehittämisessä erilaiset ihmiset, ryhmät ja organisaatiot tekevät työtä yhdessä luodakseen uusia ideoita tai parempia palveluita.
Ohjaavana periaatteena asiakaslähtöisyys; asiakasvastaavan määrittely lähtee asiakkaan tarpeista.
Hankkeessa luodaan Pirkanmaalle työkyvyn tuen palvelukokonaisuus.