Vallitsevan korona-tilanteen vuoksi luotu virtuaalinen olohuone yhdistyksen kävijöille eli lääkkeettömästi kuntoutuville täysi-ikäisille päihdekuntoutujille.
Työpajan aikana osallistujat hahmottavat paremmin, mistä he voivat hakea rahoitusta nuorten parissa työskentelyyn, esimerkiksi uuden menetelmänkokeilua koskevalle hankkeelle, ja mikä yhteiskehittäm
Hämeenlinnan Kumppanuustalo on syyskuusta 2014 lähtien toiminut kaikille avoin kansalaistoiminnan keskus.
Miessakkien Väkivaltaa kokeneet miehet -toiminnassa on kehitetty yksilötyön auttamismallia väkivaltaa kokeneille miehille. Malliin kuuluu viiden käyntikerran yksilötyöskentely.
Hyvä Päivä on ryhmä alle 30-vuotiaille nuorille, jotka kaipaavat päiviinsä mielekästä tekemistä. Toiminta on sopimuksetonta, maksutonta ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa.
Kokemusasiantuntijakoulutusmallin kehittäminen opioidikorvaushoidossa oleville. Malli kehitetään koulutukseen osallistuvien sekä Seurakuntaopiston työntekijöiden yhteistyönä.
Teema+ keskusteluhetki kysymyssapluunalla. Riihimäen seudun järjestösillassa luotu malli vuosina 2017-2020 järjestöjen toiveiden mukaisesti.
Ryhmätoiminnan ohjausmateriaali antaa eväitä käsitellä pienellä rahalla toimeen tulemista huomioiden keskeiset hyvinvoinnin osa-alueet kuten ravinnon, liikunnan ja kulttuurin.
Etäpakohuonepelissä pelaajat etsivät vihjeitä ja avaimia, joilla pääsevät etenemään pelissä.
Tukikäyntien pitäminen ulkona luonnossa, esim. kävelylenkin/metsälenkin muodossa. Mahdollisuus jutella ulkona myös ilman varsinaisen "lenkkeilyn" osuutta.