Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämistä Torniossa valtakunnallisen perhekeskustoimintamallin mukaisesti Lapin Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen tukemana.
Monipuolista ja osallistavaa digitoimintaa oululaisille kehitysvammaisille henkilöille ja heidän läheisilleen.
STM on myöntänyt valtionavustusta E-S Tulevaisuuden sotekeskus- hankkeelle, johon kuuluu pilotti: Psykososiaalisen tuen kehittäminen, ammatillisesti ohjatut vertaistukiryhmät erityisen tuen asiakka
Etäkotihoidon asiakas saa helppokäyttötabletin kotiin vietävien tukipalvelujen kautta. Etäkotihoidon hoitaja varaa tulkin.
Vammaisasioiden osaamiskeskus keskittää hyvinvointialueiden tasolla vammaisten henkilöiden palveluihin liittyvän erityisosaamisen, vahvistaa palveluiden integraatiota ja eri ammattilaisten välistä
Vipinän treenikassi on luotu aktiivisuuden ja liikkumisen ohjauksen tueksi kehitysvammaisten ihmisten kotiyhteisöjen ohjaajille.
Kunnan perhekeskuksen toimintaa (kunta, 3. sektori ja yksityiset toimijat) esitellään kuntalaisille vuorovaikutteisessa tapahtumassa.
Asiakasohjaus terveyskeskuksissa palvelee 18v+ asiakkaita Varhalla.
Järjestetään kinestetiikkatyöpajoja pienryhminä. Ohjatut työpajat suunnitellaan perhehoitajien sekä omaishoitajien ja heidän hoidettavien tarpeisiin kohdistaen.
Työnhakijoina on runsaasti ihmisiä, joilla on puutteita työkyvyssä.