Sanctuary-ohjelma on traumatietoinen työskentelytapa joka on sovellettavissa suomalaisiin laitoksiin.
Lapsiperhepalvelujen ammattilaisten tukena toimiva vaativien erotilanteiden moniammatillinen konsultaatioryhmä.
Käytännönläheistä ohjausta ja neuvontaa perheille silloin, kun tavallinen arki ei suju eivätkä tavanomaiset kasvatuskeinot toimi tai kun vanhemmilla on huoli lapsen käyttäytymisestä.
Pohjois-Savon hyvinvointialueella kehitetään toimeksiantosuhteiseen perhehoitoon mallia perhekotien turvallisuuden edistämiseksi.
Ikäihmisten omaishoidontuen asiakasohjaajat vastaanottavat oman alueensa omaishoidontuen hakemukset, tekevät arvioinnit, päätökset ja seurantakäynnit sekä toimivat omaishoitajien rinnalla kulkijoin
Sujuvan hoitoon ja palveluun pääsyn takaamiseksi oli Nuorten Matalan yksiköiden asiakasohjausta ja arviointia tarpeen kehittää.
Valmennuksen tavoitteena on edistää esihenkilöiden muutoskyvykkyyttä vahvistamalla vuorovaikutusta, kehittämällä esihenkilötaitoja ja - osaamista sekä vahvistamalla esihenkilöiden johdonmukai
Toimintamallissa kuvataan perhekeskuksen toimintarakenne, joka tukee eri toimijoiden yhteistyötä kaikilla toiminnan tasoilla asiakastasosta ylempään johtoon.
Hankkeen tuella toteutettiin ikääntyneille suunnattu hyvinvointikysely, jonka kysymykset pohjautuivat ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmaan.
Tulkoti -hankkeessa on edistetty kotiutumisen kokonaisuutta monilla eri toimenpiteillä työpajatyöskentelyn kautta ja eri palveluissa vahvistamalla ja kehittämällä käytäntöjä.