Asiakasosallisuus
Kainuulaisista ikäihmisistä koottua vapaaehtoisten joukkoa osallistetaan aktiivisesti mukaan hankkeessa tehtävään heille tarkoitettujen sote-palvelujen kehitystyöhön ja sen arviointiin säännöllises
Kotihoidon palveluyksiköihin laadittiin omavalvontasuunnitelmille seurantamalli. Tavoite saada omavalvonnan seurantaan työkalu kotihoidon palveluesihenkilöille.
Siun soten ja perhekeskustoimijoiden yhteistyössä järjestämä lasten ja nuorten kuntoutuksen kaikille avoin osallisuuskierros, jossa kuntalaisten oli mahdollista tulla kehittämään lasten ja nuorten
Asiakaspalautteen kehittämistyö on edistänyt QPro -asiakaspalautejärjestelmän laajentumista, määritelty palautteen käsittelyn prosessi, tunnistettu monikanavaiset ja saavutettavat palautteen antami
Pelimuotoinen kysely lapsen ja nuoren kuulumisista ja arjen sujuvuudesta kuvakorttien avulla. Haastateltavat saavat mahdollisuuden kertoa itselle tärkeistä asioista, ajatuksista, vahvuuksista, kiin
Toimintamallin tavoitteena on, että asiakkaat ohjautuvat oikea-aikaisesti heidän tarpeisiinsa perustuviin työkyvyn tuen palveluihin.
Yhteiskehittäjyys yhteisöraadin avulla. Luottamuksen saavuttaminen eriytyneillä alueilla, ihmisten äänen kuuluville saaminen.
Dentview virtuaalikioski on suun terveydenedistämistyön apuvälineeksi kehitetty laite, jonka avulla potilas voi saada suun omahoidon ohjausta ilman ammattilaisen läsnäoloa.
Omannäköinen osallisuus -arviointiväline on havainnollistettu ja selkokielinen arviointiväline, joka soveltuu kehitysvammaisten henkilöiden ja muita tukea tarvitsevien henkilöiden osallisuu
Asiakasosallisuuden edistäjien verkosto, jonka tavoitteena jakaa tietoa aiheesta sekä edistää toimintaa yhdessä Päijät-Hämeen hyvinvointialueella.