Elinikäinen oppiminen
Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille (OTE) -hankkeessa on tuotettu työkaluja ja toimintamalleja asumisten turvallisuuden edistämiseksi.
Turvakortit sisältävät keskeistä tietoa neljästä turvallisuuden osa-alueesta:
- arjen turvallisuus
- palo- ja poistumisturvallisuus
- liikkumisen
Digineuvolan tarkoituksena on viedä tietokoneet ja digikurssi sellaisiin yhteisöihin, joissa muutoin ei olisi mahdollista kurssia järjestää.
PAIKKO on kokonaisvaltainen järjestelmä, jonka avulla tunnistetaan valmennusorganisaatioiden oppimismahdollisuuksia ja niissä syntyvää osaamista.
Muistikummituokio pyrkii tekemään muistisairauksien ja muistisairaiden ihmisten ymmärtämisestä kansalaistaidon.
50+ kansalaisille suunnattu vanhuuteen varautumisen verkkokurssi, jonka teemoina ovat talous, asuminen, mielekäs elämä, terveys ja asiakirjat.
Lisätään osallistujien voimavaroja omaehtoiseen aivoterveydestä huolehtimiseen kognitiivisen harjoittelun ja elintapaohjauksen keinoin. Kokoontumiset kerran viikossa, 12 viikon ajan.
Combo -tutkimus- ja kehittämishankkeessa (2015-2018) kehitettiin uusia toimintatapoja, valmiuksia ja menetelmiä, jotka tukevat nuorten osallisuutta ja hyvinvointia sekä työelämään kiinnittymis
Digiummikoille suunnatussa elämyspäivässä rohkaistaan iäkkäitä sähköisten palveluiden käyttöön. Ensin on kuvitettu alustus netin mahdollisuuksista ja palveluista.
YKSINKERTAISEMMAT MIELEN RATKAISU- JA TOIMINTAKEINOT ;