Yhteiskehittäminen
Kukunorin Propellipäät-hankkeen, Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen LOV ME-hankkeen sekä Diakonissalaitoksen Kanssala-hankkeen törmättyä yhteen hanketyöntekijät huomasivat, että hank
Toimintamalli kuvaa, mitä tulee huomioida, kun kokemusasiantuntija on ohjausryhmän jäsen.
Ehkäisevän päihdetyön (EPT) taulukkomuotoinen tiedosto ja yhteinen alueellinen malli (Pirkanmaa), johon on koottu kunnan alueella olevat EPT:n toimenpiteet ja ne on sanoitettu eri toimijoiden tekem
Asiakasosallisuuspajoissa ammattilaiset ja asiakkaat kehittävät yhdessä asiakastyötä ja palveluja fasilitaattorin tuella.
Useat hyvinvointialueiden kehittämistyöhön liittyvät ohjelmat ja hankkeet hyödyntävät Innokylää kehittämistyössä ja työn tulosten kuvaamisessa.
Vertaisdigiosaajavalmennuksen aikana valmennettava harjoittelee digituen antamista ja digitaitoja.
Innokylässä on ollut vilkasta vipinää koko kevään.
Pohjois-Savon POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa kehitettiin maakunnan kasvatus- ja perheneuvontaa yhdenmukaiseksi ja vastaamaan sosiaalihuoltolain mukaista toimintaa.
Sote-palvelustrategia luo yhteistä näkemystä hyvinvointialueen sote-palveluista ja lisää alueellista yhteistyötä ja luottamusta eri toimijoiden välillä.