SOS-kriisikeskus tarjoaa lyhytkestoista keskusteluapua kriisistä selviytymisen tueksi Helsingissä. Vastaanotolle voi hakeutua yksin, puolison tai perheen kanssa.
MIELI ry:n Itsemurhien ehkäisykeskus tarjoaa kriisiapua itsemurhaa yrittäneille henkilöille sekä heidän läheisilleen. Asiakasvastaanotto palvelee Helsingissä ja Kuopiossa.
Monipalveluauton kokeilussa luotiin monipalveluauton konsepti. Autossa kokeiltiin suun terveydenhuollon sekä sairaanhoitajan palveluita. Kohderyhmänä oli erityisesti haja-asutusalueen asukkaat.
Tavoitteena on luoda Pohjois-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin alkoholin riskikäytön tunnistamisen toimintamalli, jonka avulla helpotetaan alkoholin käytöstä keskustelemista ja kartoi
Varhaisen tuen verkostotyön toimintamallin lähtökohtana on varhainen puuttuminen ja dialoginen huolen puheeksi ottaminen, joiden pohjalta suunnitellaan matalankynnyksen apua ja tuk
Hankkeen päämääränä on vähentää iäkkäiden kaatumistapaturmien esiintyvyyttä tarjoamalla tieteelliseen tietoon ja kokeiltuihin käytäntöihin perustuvia kaatumisten ehkäisyn toimenpiteitä ja toimintam
Tukipilari on vaimmais- ja kansanterveysyhdistysten kumpani Kuopiossa ja sen liitoskunnissa.
Mieli kasvussa –toimintamallissa koko kasvuympäristön yhteisö edistää voimavaralähtöisesti jäsentensä mielenterveyttä ja rakentaa mielenterveyttä vahvistavaa toimintakulttuuria neuvolassa, ala- ja
Viuhka-yhteisprojekti (2017-2020) tukee pitkään työttömänä olleiden 30-65-vuotiaiden toimintakykyä ja osallisuutta sekä vahvistaa sitä vertais- ja pienryhmätoiminnalla.
Yhdistysyhteistyön tiekartta linjaa askelmerkit monitoimijaisen yhdistysyhteistyön tiivistämiseksi Päijät-Hämeessä: yhdistysyhteistyö yhdistysten kesken, kunnan, hyte-työn, sote-rakenteen ja maakun