Selviydytään kiusaamisesta -projektissa kehitetään matalan kynnyksen yksilötukea kiusaamista kokeneille nuorille sekä kiusaamiskokemuksen käsittelyn ja hyvinvoinnin tueksi.
Yhteistutkijuus on tiedon yhteisrakentelua asiakkaiden ja työntekijöiden kesken arjen sosiaalityössä.
Elävässä Portfoliossa osallistuja oppii erilaisten taidelähtöisten menetelmien avulla löytämään vahvuuksiaan ja kertomaan niistä.
Mallissa koulutetaan mielenterveyskuntoutujia ohjaamaan luovien alojen toiminnallisia ryhmiä toisilleen.
Yhden oven periaatteella toteutettava toimintatapa, jossa tarjotaan matalan kynnyksen neuvontaa, ohjausta, tukea ja osallisuutta 13-29-vuotiaille nuorille sekä heidän läheisilleen.
Action-vapaaehtoisprojektit soveltuvat erinomaisesti osaksi Valma-opintoja, mutta menetelmää voidaan hyödyntää myös muissa nuorten ryhmissä.
Opiskelijakunta POKAn OOTA-hankkeen kehittämä konsepti kesän sekä syksyn 2020 aikana toteutetuihin valokuvasuunnistuksiin, joiden tavoitteena oli haastaa opiskelijat liikkumaan sekä kävellen, että
Arviointikehikko on työkalu palvelun arvioinnin tueksi palvelun tarjoajille.
Kotivoimistelu tuutorin tai vertaisen tukemana kohentaa iäkkään liikkumiskykyä.
Ryhmämuotoinen yhdyskuntapalvelu, jossa asiakas saa vertaistukea, tarvittaessa palveluohjausta päihde- ja mielenterveysasioissa sekä voimaantuu Green care -toiminnasta.