Omilla Sävyillä - vertaiskurssi neurokirjon uuspareille
Kokemuskehittäjäryhmän uusparien ja yhteistyöverkoston kanssa yhteiskehitetty viiden tapaamiskerran suljettu verkkovertaisryhmä uuspareille, joista ainakin toisella on neurokirjon piirteitä.
Toimintamallin nimi
Kokemuskehittäjäryhmän uusparien ja yhteistyöverkoston kanssa yhteiskehitetty viiden tapaamiskerran suljettu verkkovertaisryhmä uuspareille, joista ainakin toisella on neurokirjon piirteitä.
Ryhmän tavoite: Omilla Sävyillä on parisuhdekurssi uuspareille, joista ainakin toisella on neurokirjoon liittyviä piirteitä. Vertaisohjatussa verkkoryhmässä pyritään vahvistamaan omannäköistä parisuhdetta ja rakentamaan vertaisuuden ja tiedon kautta hyviä toimintatapoja.
Kursseissa on viisi tapaamiskertaa eli ryhmä tapaa verkossa kerran viikossa. Tapaamiskertojen välissä on vapaaehtoisia, mutta osaamista syventäviä tehtäviä, joita voi suorittaa yksin ja yhdessä kumppanin kanssa. Oivallusten tukena jokaisella osallistujalla on työkirja ja suljettu verkkoalusta.
Tarvekartoitus: Hanke sai alkusysäyksensä parisuhde- ja uusperhepalveluissa, kyselyissä ja yhteistyöverkostojen palvelukartoituksessa nousseesta tarpeesta sekä uusperhedynamiikkaa että neurokirjoa ymmärtävälle tiedolle ja tuelle. Yleisesti neuromonimuotoisille henkilöille suunnatuista palveluista iso osa on kohdistettu lapsille ja nuorille. Mahdollisuudet saada parisuhteeseen neurokirjon moninaisuutta ymmärtävää ja oikeaa kieltä puhuvaa tukea ovat vähäiset. Tähän tarpeeseen Suomen Uusperheiden Liitto ry tarttuu kehittämällä verkossa toteutettavan NEPU-vertaisvalmennusmallin sekä laajentaa olemassa olevaa vertaisohjaajien koulutusmallia huomioimaan neurokirjon kohderyhmää . Vertaiskurssin tueksi hankkeen aikana luodaan työkirja. Lisäksi hankkeessa tuotetaan NEPU – info- ja materiaalipankki sekä uusparien että ammattilaisten käyttöön.
Kokonaistavoite: Hankkeen aikana (2023–2026) kerätään tietoa keinoista lisätä neurokirjon uusparien hyvinvointia. Tavoitteena on, että tieto ja ymmärrys hyvinvointia edistävistä tekijöistä kasvaa pariskuntien, läheisten, ammattilaisten ja päättäjien keskuudessa. Uskomme vahvasti, että uusparien parisuhteen hyvinvoinnin lisääminen edistää koko perheen hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskiä.
Oleellista NEPU -hankkeessa on se, että kehitystyö tehdään alusta asti yhdessä kokemusparien ja yhteistyöverkostojen kanssa. Näin varmistetaan, että kehitetään sisältöjä, jotka kohdentuvat oikeisiin asioihin sekä menetelmiä, jotka toimivat arjessa.
Uusperheitä on lapsiperheistä vähintään 15 % ja joka kymmenes lapsi asuu uusperheessä. Vuoroasuminen, eroriitojen pitkittyminen sekä bonussuhteiden rakentuminen haastavat niin lapsia kuin perheen aikuisia. Eroriski uuspareilla on 5 - 10 % korkeampi kuin ensipareilla ja neurokirjon haasteet nostavat eroriskiä entisestään. FinFamin ja Katajan (2023) parisuhdetukeen liittyvä kyselyn mukaan uusparit kokivat eniten jäävänsä asiantuntevan tuen ulkopuolelle.
NEPU- hankkeen (Neurokirjon parisuhde uusperheessä) taustalla on pyrkimys parantaa ja tasa-arvoistaa neurokirjon aikuisten uusparisuhteeseensa saamaan tukea.
Kurssi on tarkoitettu uuspareille, joista ainakin toisella on neurokirjon piirteitä. Koska kurssi järjestetään valtakunnallisesti suljettuna ryhmänä ja verkkoalustalla, ei osallistumisessa ole alueellisia rajoitteita. Osallistujat valitaan kursseille ilmoittautumislomakkeiden ja haastattelujen pohjalta. Kurssille voidaan ottaa maksimissaan 5 uusparia. Osallistujien toivotaan osallistuvan yhdessä pariskuntana ja sitoutuvan kaikkiin tapaamiskertoihin.
Ensimmäisenä hankekautena toteutettiin NEPU -neurokirjon parisuhde uusperheessä -hankkeen kysely, jossa 42 kysymyksen kautta kartoitettiin millaisia ilmiöitä uusparisuhteissa tunnistettiin suhteessa neurokirjon piirteisiin, millaista tukea pariskunnat olivat näihin saaneet ja millaisen tuen he kokivat oikein kohdistetuksi ja helpoksi ottaa vastaan. Kyselyyn saatiin 123 vastausta, joissa vastattiin 164:n henkilön puolesta (omat / kumppanin / molempien piirteet). Alkukyselyä käytettiin pohjana sille, millaisia teemoja ja näkökulmia kurssin aiheiksi valikoitui.
Kokemuskehittäjäryhmässä oli mukana 4pariskuntaa ja ilman kumppania osallistuneita henkilöitä niin autisminkirjon kuin ADHD- diagnooseilla. Osalla kokemuskehittäjistä oli omien tunnistettujen piirteiden lisäksi ammatillista osaamista neurokirjon piirteistä ja niiden kanssa toimimisesta ja kuntoutuksesta. Kokemuskehittäjäryhmän tapaamisissa työstettiin käytännön järjestelyjä, kurssiin liittyviä teemoja ja tehtäviä sekä vertaisohjaajuuteen liittyviä teemoja ja materiaaleja.
Pilottikursseille tähän mennessä osallistuneet parit ovat olleet hyvin sitoutuneita toimintaan. Nyt kun kursseja on toteutettu 4, on sen käynyt 19 pariskuntaa (38 henkilöä). Vain yksi pariskunta on joutunut keskeyttämään kurssin, henkilökohtaisista syistä. Ryhmiin osallistuneissa perheissä on ollut yhteensä 82 lasta, joiden elämään kurssi on välillisesti vaikuttanut. Kurssipalaute on saatu yli 90% :lta ryhmiin osallistuneista.
Saatu palaute antaa kiistatonta näyttöä kurssin vaikuttavuudesta.
Omilla Sävyillä- verkkovertaisryhmä: Suomen Uusperheiden Liitto ja NEPU- hanke kouluttaa vertaisohjaajia kurssin toteuttamiseksi sekä kehittää ja tuottaa kurssilla tarvittavan materiaalin. Hankkeen työntekijät koordinoivat kurssien toteutumista sekä tukevat vertaisohjaajapariskuntaa tai työparia kurssin vertaisohjaamisessa. Kurssien aikataulut suunnitellaan yhdessä hankkeen työntekijöiden ja vertaisohjaajien kesken, mutta kurssin runko on vakio ja sisältää samat teemat ja tehtävät kaikissa ryhmissä. Hankesuunnittelijat antavat kaikille ryhmille vahvan teknisen tuen, tukevat alustojen moderoinnissa sekä antavat vertaisohjaajille työnohjausta.
Ohjaajien koulutus on Suomen Uusperheiden Liiton hallinnoimaa ja suunnitelmallista ja myös siinä pyritään vahvaan vertaisuuteen ja yhteisön tukeen. Hankkeessa järjestetään myös jatkokoulutustapaamisia, jotka täydentävät vertaisohjaajien osaamista, mutta ovat vertaisohjaajille vapaaehtoisia.
Omilla Sävyillä- kurssia markkinoidaan Suomen uusperheiden Liiton kanavien kautta. Kurssin toteutusta tukee Opintokeskus Sivis, joka tarjoaa zoom- verkkoalustan ja pedagogista tukea kurssitoiminnan kehittämiseen ja laadunarviointiin. STEA- rahoituksen ansiosta kurssi ja siihen liittyvät materiaalit ovat osallistujille maksuttomia. Kurssin markkinointi on tavoittanut kohderyhmää hyvin ja noin 3/4 hakijoista on mahtunut mukaan kurssiryhmiin.
Hankeen tavoitteena on laajentaa viestinnällistä ja palvelunohjauksellista yhteistyötä hyvinvointialueille ja tekee mielellään tiedotuksellista, palveluohjauksellista ja koulutuksellista yhteistyötä sekä alueellisten, että valtakunnallisten toimijoiden kanssa.
Organisaatio: Suomen Uusperheiden Liitto ry ja NEPU- hanke kehittävät kurssia ohjaavien vertaisryhmänohjaajien rekrytointia ja koulutusta. Ohjaajakoulutus on tällä hetkellä pilotointi- vaiheessa. Työntekijät ovat osallistuneet kurssiohjaamiseen kurssin piloteissa.
Pilotin resurssointi: Henkilöstöresurssi. Kokemuskehittäjäryhmä, vertaisohjaajat, ohjausryhmä ja ammattilaisten tuki kehittämisessä
Omilla Sävyillä- ryhmiä on toteutunut tähän mennessä neljä ja niihin on osallistunut 38 henkilöä eli 19 pariskuntaa. Kurssi ovat aina ryhmänsä näköisiä. Toisissa ryhmissä nousee osallistujista lähtöisin olevia teemoja etenkin uusperhedynamiikan monimuotoisuuden vuoksi. Tästä syystä on hyvä huomioida, että vertaisohjaajilla on omaa ymmärrystä ja kokemusta neurokirjon merkityksestä sekä uusperheteemasta hieman laajemmalla näkökulmalla. Ohjaajuuden tulee huomioida myös tilanteet, joissa osallistujaparit ovat erilaisissa henkilökohtaisissa tilanteissa kuin varsinainen ohjaajapari eli osallistujapareilla on esimerkiksi uusperhe-erityisen lapsettomuuden tai erillään asumiseen liittyviä kysymyksiä. Ohjaajakoulutukselta vaaditaan laadukkuutta, joka takaa ohjaajapareille turvallisen ja luottavan toimintaympäristön.
Kurssin teemat ja sisällöt on kehitetty yhteiskehittämisen kautta ja ne on todettu vaikuttaviksi ja vastaavan tarvetta. Kehittämisprosessin aikana on palautteen pohjalta tehty kurssin ohjelmaan esimerkiksi aikataulullisia muutoksia. Ryhmän kesto alkuperäisestä pidennettynä (5*1,5h -> 5*2h) on koettu toimivaksi. Tapaamisten ajankohta sijoittuu toteutuneissa kursseissa parhaiten ilta-aikaan ja arki- iltoihin.