Kehitysvammaselvittelyt aikuisille, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde, Sujuvat palvelut -valmennus, (RRP, P4, I1)
Kehitysvammaselvittelyihin pääsyn nopeuttaminen aikuisilla, joilla epäillään kehitysvammaa. Tavoitteena on kehitysvammaselvittelyjen aloittaminen nopeammin, selvittelyjen tehostaminen ja sujuvoittaminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Toimintamallin nimi
Kehitysvammaselvittelyihin pääsyn nopeuttaminen aikuisilla, joilla epäillään kehitysvammaa. Tavoitteena on kehitysvammaselvittelyjen aloittaminen nopeammin, selvittelyjen tehostaminen ja sujuvoittaminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Toimintamallissa kehitetään konsultointimalleja, joiden avulla aikuisen kehitysvammaselvittelyt voidaan tehdä siellä, missä hänellä on asiakkkuus jo ennestään. Selvittelyt saadaan siten tehtyä entistä nopeammin. Samalla vältetään päällekkäistä työtä ja asiakkaan siirtämistä yksiköstä toiseen.
Toimintamalli nopeuttaa aikuisten kehitysvammaepäilyn selvittämistä ja soveltuvien etuuksien ja palvelujen järjestämistä. Se poistaa päällekkäistä työtä ja parhaimmillaan vähentää häiriökysyntää sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Toimintamallissa luodaan konsultointimalleja, joiden avulla OYS Konsti kehitysvammahuoltosta voi saada konsultointi apua kehitysvammaselvittelyyn.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (Pohde) on yksi Suomen 21:sta hyvinvointialueesta. Pohde vastaa noin 416 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Pohde on yksi Suomen laajimmista hyvinvointialueista. Alueella on 30 kuntaa. Työntekijöitä Pohteella on 18 500.
Pohteen toimintaa ohjaa hyvinvointialuestrategia, jota täydentää Pohteen omat ohjelmat ja suunnitelmat. Pohteen hyvinvointialuestrategian lähtökohdat ovat pohjoispohjalaiset ihmiset ja heidän hyvinvointinsa, terveytensä ja turvallisuutensa. Pohjois-Pohjanmaalla ennaltaehkäisy, omatoiminen riskeihin varautuminen, palvelujen vaikuttavuus ja toimivat lähipalvelut ovat lähtökohta sujuvalle arjelle. Toimintojen kehittämisen avulla alueen asiakkaat saavat yhteen sovitettuja, monialaisella yhteistyöllä toteutettuja ja sujuvammin toimivia sosiaali- ja terveyspalveluja.
Kohderyhmänä ovat 18 - 35-vuotiaat, joilla epäillään kehitysvammaa ja jotka on sen vuoksi ohjattu kehitysvammaselvittelyihin OYS Konstiin.
Kehitysvammaselvittelyihin ohjatuilla asiakkailla voi olla ongelmiä opiskeluissa, työllistymisessä ja elämänhallinnassa. Mahdollisen kehitysvamman selvittäminen ja diagnosointi auttavat yleensä tarvittavien etuuksien saamisessa ja soveltuvan tuen järjestämisessä. Kehitysvammaselvittelyjen viivästyminen aiheuttaa ihmiselle itselleen turhaa epätietoisuutta ja viivästyttää sopivien etuuksien ja palvelujen saamista.
Kehittämisessä on mukana kehittäjäasiakas, joka on osallistunut myös Sujuvat palvelut -valmennukseen.