Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämistä Kittilässä valtakunnallisen perhekeskustoimintamallin mukaisesti, Lapin Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen tukemana.

icon/chevron-down Created with Sketch. Perustiedot

Toimintamallin nimi
Kittilän perhekeskus
Toimintamallin lyhyt kuvaus

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämistä Kittilässä valtakunnallisen perhekeskustoimintamallin mukaisesti, Lapin Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen tukemana.

Toteutuspaikka
Kittilän kunta
Paikkakunta, maakunta tai hyvinvointialue
Kittilä
Toimintamallin rahoittaja
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM)

Tekijä

Ritva Helin

Luotu

04.05.2023

Viimeksi muokattu

22.11.2023
Ratkaisun perusidea **

Perhekeskus on eri toimijoiden eli SISOTE ja 3. sektorin muodostama palveluiden verkosto, ei mikään uusi palvelu, eikä pelkkä yksittäinen rakennus. Perhekeskuksessa painotetaan monialaista yhteistyötä.

Toimintaympäristö **

Perhekeskuksen idea on olla perheiden turvaverkko, josta löytyy kaikki mitä perhe arjessa tarvitsee. Oli se sitten palveluja, tukea, toimintaa, neuvoja tai vertaistukea toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Perhekeskus ei tarkoita uutta palvelua tai fyysistä rakennusta, vaan tarkoituksena on koota kaikki jo olemassa olevat lasten, nuorten ja perheiden palvelut sekä toimijat yhteen verkostoon ja niistä syntyy perheitä palveleva ja toimiva kokonaisuus, Perhekeskus.

Perhekeskus tarkoittaa uudenlaista toimintakulttuuria, jossa lasten, nuorten ja perheiden kanssa toimivien tahojen osaaminen hyödynnetään, kohdennetaan resurssit oikein ja muodostetaan toimialat ylittäviä yhteistyörakenteita. Se edellyttää, että kunta (mm. sivistystoimi ja hyvinvointi), hyvinvointialue (sotepalvelut) ja 3.sektori (seurakunta, järjestöt ja yksityiset toimijat) toimivat tiiviisti yhteistyössä, koska asiakkaat eli kittiläläiset perheet, ovat heille kaikille yhteisiä.

Perhekeskuksen tarkoitus on verkostoida nämä lapsille, nuorille ja perheille suunnatut palvelut, kehittää niitä ja selkeyttää palvelurakenne, jotta jokainen lapsi, nuori ja perhe voi saada tarvitsemansa tuen ja avun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Perhekeskuskehittämisen kohteena ovat lapset, nuoret sekä perheet ja he kaikki ovat mukana perhekeskuksen ja palveluiden kehittämisessä:

  • Vanhempia osallistetaan kehittämiseen kehittäjävanhempiryhmän avulla. Kehittäjävanhemmille lähetetään sähköisiä kyselyitä, tavataan ryhmänä eri teemoihin liittyen sekä ryhmästä on edustus ammattilaisten perhekeskustyöpajoissa.
  • Lapset pääsevät osallistumaan toiminnan suunnitteluun esim. varhaiskasvatuksessa sekä arvioimaan kohtaamispaikkatoimintaa.
  • Nuorille on pidetty omia työpajoja nuorten palveluiden kehittämisestä ja he ovat mukana suunnittelemassa nuorten omaa sähköistä perhekeskus sivua. Kittilän nuorisovaltuusto käsittelee myös toisinaan palveluihin tai toimintaan liittyviä asioita ja nuorisovaltuustosta on nimetty edustajat perhekeskus verkostoon. Nuoret saavat vaikuttaa nuorisopalveluiden toimintana, esim lomatoiminnan kyselyissä.
  • Työntekijöitä osallistetaan monialaisissa perhekeskustyöpajoissa mm. ryhmätöiden avulla ja erilaisten perhekeskuksen kyselyiden avulla.

Tiedostus perheille on tärkeässä roolissa. Kittilän perhekeskuksen nettisivut sekä somekanavat Facebookiin ja Instagramiin on perustettu. Siellä tiedotetaan perhekeskuksen asioista ja jaetaan neuvoja ja ohjeita sekä tietoa palveluista. Somekanavien kautta kuka tahansa voi antaa myös palautetta ja kehittämisehdotuksia. Perheet voivat lähettää niitä myös suoraan perhekeskuskoordinaattorille.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Perhekeskuskehittämistyötä ohjaa THL:n kansalliset linjaukset, joiden mukaan perhekeskus tarkoittaa palveluiden kokonaisuutta. Perhekeskus siis sisältää lapsille, nuorille ja perheille suunnatut hyvinvointia, terveyttä, kasvua ja kehitystä edistävät sekä varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen palvelut.

Perhekeskuskehittäminen tapahtuu paikallisella tasolla perhekeskuskoordinaattorin ja paikallisen verkoston toimesta. Lapin Tulevaisuuden sote-keskus -hanke tukee perhekeskuskoordinaattoreiden työtä mahdollistamalla työskentelyjaksoja paikallisesti, sekä tukemalla perhekeskuskehittämistä Lapin perheiden palveluiden verkoston ja perhekeskuskoordinaattoreiden verkoston kautta. Lisäksi kehittämistyötä tuetaan järjestämällä perhekeskustyöpajoja kunnissa.

 

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Perhekeskustoiminta on monialaista työtä, jota arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti.

Toimijoiden työn kuvaus, avaaminen ja toiminnasta tiedottaminen on edellytys kehittämistyölle. Erityisen tärkeää monialaisen yhteistyön näkökulmasta on, että toimijat tuntevat toisensa ja toistensa työn. Silloin yhteistyön tekeminen, työparin/konsultaation pyytäminen madaltuu ja vältytään päällekkäiseltä työltä. Verkostoyhteistyö on edellytys perhekeskuksen kehittymiselle ja se vaatii luottamuksen syntymistä. 

Kittilän perhekeskuskäsikirjaa päivitetään joka toinen vuosi ja sinne kirjataan kehittämisen toteutumisesta, tavoitteista tulevaisuudelle ja arviointia. Seuraava käsikirja työn alla vuosille 2023-2024

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Perhekeskuskehittäminen ja toimintakulttuurin muutos vie vuosia. Se että perhekeskuksen kehittämiseen on voinut keskittyä yksi ihminen (perhekeskuskoordinaattori) on ollut perhekeskuskehittämiselle merkittävä asia.

Kansikuva
Perhekeskuslogo ja sen alla teksti Kittilän perhekeskus

Kehittämisen vaihe

icon/bulb Created with Sketch. Kehitteillä