Omaishoitajan tukena muutoksessa

Omaishoitajat huolehtivat läheisestään useimmiten omassa kodissaan. Suurin osa omaishoitajista on ikääntyneitä puoliso-omaishoitajia. Osalla ei ole lainkaan sopimusta omaishoidosta kunnan (nyk. hyvinvointialueen) kanssa, vaikka hoito, huolenpito ja ohjaaminen olisi jatkuvaa ja sitovaa. Suuri joukko huolehtii ja hoivaa läheistään myös niin, että ei asuta samassa taloudessa. Tällöin puhutaan usein etäomaishoidosta. Tyypillisesti työikäinen tai juuri eläkkeelle jäänyt aikuinen lapsi huolehtii omista ikääntyneistä vanhemmistaan tai sukulaisestaan. Lisäksi on paljon työikäisiä omaa alaikäistä tai aikuista lastaan tai puolisoaan hoitavia omaishoitajia.

Asiakasymmärrystä on kertynyt jo vuosien ajan Oulun seudun omaishoitajat ry:n toiminnassa olleilta omaishoitajilta. Omaishoitajia on myös haastateltu opinnäytetyön myötä sekä heiltä on kysytty toiveita yhdistyksen toiminnankehittämiskyselyssä. 

Tukena muutoksessa -hankkeen rahoitus saatiin yli 65 vuotiaiden omaishoitajien tukemiseen Oulun seudulla. Hankkeen toiminnassa on ollut pääasiassa ikääntyneitä puolisoaan hoitavia omaishoitajia, mutta myös omaa vanhempaa tai aikuista lastaan hoitavia omaisia. Toimintaan osallistuminen ei edellyttänyt omaishoidon sopimusta kunnan/hyvinvointialueen kanssa eikä myöskään yhdistyksen jäsenyyttä. Hankkeessa on tuettu omaishoitajia muutostilanteessa, kun pohditaan hoidettavan läheisen muuttoa kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoitoon tai muutto on juuri tapahtunut.  

Hankkeen aloitustapahtumassa omaishoitajat saivat kertoa kokemuksiaan ja heiltä kysyttiin toiveita ja odotuksia hankkeen tarjoamalle tuelle. He ovat saaneet olla itse suunnittelemassa toimintamuotoja sekä antaa jokaisessa kehittämisvaiheessa palautetta. Hankkeen alussa tehtiin myös syvähaastatteluja omaishoitajille.

Hankkeessa kehitimme erilaisia ryhmä- ja kurssimalleja sekä järjestimme tilaisuuksia sekä koko hankkeen ajan tarjottiin hanketyöntekijän antamaa yksilöllistä tukea. Näiden kohtaamisten ja palautteiden pohjalta asiakasymmärrys vahvistui entisestään.

Kurssi- ja ryhmämallien suunnittelussa ja kokeilussa olivat omaishoitaja ja omaiset itse mukana. Heiltä pyydettiin palautetta ja kehittämisehdotuksia koko hankkeen ajan, jokaisesta kurssi- ja ryhmäkokonaisuudesta sekä eri tilaisuuksista. Asiakasymmärrys lisääntyi entisestään kokeilujen myötä ja toimintaa pystyttiin muokkaamaan heidän tarpeitaan vastaavaksi.

Kehittämistyöryhmään haluttiin kutsua omaishoitajia, omaisia ja entisiä omaishoitajia mukaan. Heidän kokemukset ja näkemykset olivat tärkeässä roolissa kun alettiin kokoamaan Omaishoitajan polku muutostilanteessa -opasta. He olivat aktiivisia työryhmän jäseniä. Myös kehittämistyöryhmän muut jäsenet toivat omassa työssään kohtaamien omaishoitajien ja omaisten näkökulmia esille. Kehittämistyöryhmä sai tuoda omia näkemyksiään esille alkukartoituskyselyssä sekä tietenkin kaikissa työryhmän kokoontumisissa ja lukukierroksilla. Oppaan valmistumisen ollessa loppusuoralla opas annettiin luettavaksi kehittämistyöryhmän ulkopuolisille omaishoitajille ja heiltä saatujen kommenttien ja palautteen perusteella voitiin tehdä vielä muutoksia sisältöön.

Kehittämistyöryhmässä laadittu kysely hoitokodeille sekä siitä koottu selvitys oli myös yhteisen työskentelyn tulosta. Kyselyn kysymykset mietitttiin yhdessä ja sen pohjana olivat myös aiemmin tehdyt omaisten syvähaastattelut omaisyhteistyöstä.

Kehittämistyöryhmän toiminnan päätyttyä jäsenet arvioivat ja antoivat palautetta toiminnasta. Erityisesti positiivisena asiana nostettiin esille se, että kokemuksia ja mielipiteitä kuunneltiin, arvostettiin ja aidosti otettiin huomioon. Kehittämistyö ja osallistuminen koettiin merkitykselliseksi ja tuotoksina tehdyt opas ja selvitys tarpeelliseksi. Työskentely myös aktivoi kaikkia osallisia toimimaan yhteiseksi hyväksi.