Haku palautti 4665 tulosta
Tarkoituksena on kerätä tietoa sekä testata chat-palvelun käytettävyyttä, toiminnallisuuksia ja skaalautumista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
KATI-ohjelman aikana on tehty ehdotus koordinaatiomallista.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella nuorisopsykiatri jalkautuu alueen tiimeihin eteläisellä alueella (entiset Ilmajoki, JIKky ja LLKY).
Etäkaveritoiminta ikääntyneen arjen mielekkyyden lisääjänä.
Työkyvyn tuen palvelukokonaisuus osiossa kuvataan osatyökykyisten työttömien palveluiden yhteensovittamista lähimpien verkostojen ja yhteistyötahojen kanssa.
Toimintamalli toteutetaan sijoitetuille lapsille/nuorille, jotka ovat osastohoidossa lasten- tai nuorisopsykiatrian osastolla.
Kun sijoitettu lapsi aloittaa uudessa varhaiskasvatuspaikassa, tiedonsiirron turvaamiseksi on luotu esitietolomake.
Tavoitteena on luoda maakunnallinen malli lakisääteisiin terveystarkastuksiin, jotka tehdään silloin kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle.
Verkkopuntari on digitaalinen työkalu terveydenhuollon ammattilaisille elintapaohjauksen tueksi. Vuoden ohjelmassa pääteemana ovat ravitsemus, liikkuminen, voimavarat ja lepo.
Lastensuojelun monialaisessa kehittämishankkeessa (MONNI-hanke) kehitettiin keväällä 2022 lastensuojeluun rakenne kokemusasiantuntija- ja vertaistoimintaan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle