Osaaminen
Koulutuksen avulla työntekijät saavat työkaluja haasteellisiin tilanteisiin ja ennakointiin ja osaaminen lisääntyy.
Työsuhteen alussa uudelle työntekijälle ja sijaiselle nimetään mentori, joka perehdyttää heidät osaksi työyhteisöä.
Uusien työntekijöiden perehtymiseen kiinnitetty huomiota aiempaan verrattuna tietoisemmin ja pidemmän aikaa. Perehdytysprosessia on vakioitu.
Laajasta organisaation yhteisestä vakituisen lähihoitajan perehdytyspaketista supistettu versio, joka sopii sijaisten perehdytykseen, esimerkiksi kesäsijaisten.
Osaamiskartoituslomakkeen avulla kartoitetaan työntekijän osaamisen taso eri osa-alueilla. Osa-alueet on määritelty vastaamaan alueellisen kotihoidon tarpeita.
Vahvistetaan sote-ammattilaisten hyte-osaamista monialaisessa asiakas- ja palveluohjauksessa.
ISBAR-raportointimenetelmän käyttö terveysasematyössä sujuvoittaa asiakkaan palveluprosessia, vahvistaa ammattilaisviestintää ja edistää moniammatillista yhteistyötä.
Kirurgian vuodeosaston työyhteisön toimintaa, hoitajien osaamista ja työhyvinvointia haluttiin kehittää mentoroinnin ja perehdytyksen avulla.
Kirurgian vuodeosastolla työyhteisön toimintaa haluttiin parantaa kehittämällä hoitajien välistä parityöskentelyä.
Ihmisellä on tarve tulla nähdyksi. Kun ihminen kokee tulevansa kuulluksi, hän tuntee itsensä hyväksytyksi ja ymmärretyksi, joka edistää hyvinvointia ja syventää ihmissuhteita.